Sanotaanko, että vihdoin olen kipeä. Jonkun aikaa ollut olo, että tulisi kipeäksi mutta nyt vasta. Äitillä kaikki oli kipeitä pari viikkoa sitten, välipäivinä. Heillä oli päälle 38 asteen kuumeet ja kaikki, mutta minullapa on olo kuin katujyrän alle jääneellä ja kuumetta ei ole nimeksikään. :) Vihdoin nyt iltapäivästä olen siinä kunnossa, että kouluun asti pääsisin. So yehaa! Tänään pääsen jo tallinkin siis. ;)

Kirjoittelen epätavalliseen tapaani nyt iltapäivällä, sillä olen kuolla tylsyyteen. En keksi oikein mitään mielekästä tekemistä, joten aloitanpa selaamalla kaikenlaisia kuvia. Lisäksi haluaisin hirmuisesti mennä kuvailemaan ulos, mutta arvatkaapa vaan... En taida. Sen sijaan suorastaan hingun päästä siivoamaan karsinoita ja tekemään kaikkea muutenkin.

Lauantaina olin kuvaamassa Kaisaa ja Masaa. Viimeksi maneesissa ei tullut kivaa jälkeä, sillä MP'llä oleva maneesi on hyvin pimeä ja luo omat haasteensa kuvaamiseen. Nyt mukanani oli jalusta sekä kamerassa kiinni valovoimaisempi 50mm/1.4. Tällä sain jo paljon parempaa jälkeä viime kertaan verrattuna, ja saatoin itsekin olla tyytyväinen kuviin. Kaisa varmasti on kirjoittanut siitä enemmän blogiinsa, joten ylempää löytyykin linkki sinne.

Heppojen kanssa en ole pahemmin puuhannut, koska kipeänä ja postauskin jäi laihaksi... :D Huomenissa sitten!

Is it only this day..?

Vähän on mieli maassa, koska puhelin otti ja meni jotenkin hajalle. Jee, takuukin meni just eka päivä umpeen.... Riemuhan on siis katossa, nyt minulla on joku Nokian halpisluuri ja prepaid, voin sanoa hyvin selkeästi tuon halpiksen olevan sieltä missä aurinko ei paista. Mennyt parin tunnin aikana hermot, mutta osaapahan nyt arvostaa iPhonen ominaisuuksia entistä enemmän. Heti ensimmäisellä tunnilla se päätti jumiutua oudosti sulje-näyttöön ja ainoa vaihtoehto siitä pois oli sulkea puhelin. Ihmettelinkin kuinka se sammui niin hirveän nopeaa, mutta eihän se sitten enää lähtenyt päälle. Akku siitä ei ole loppu, reagoi lataukseen pistämiseen ja ääni/äänetön nappulaan, eli näyttää onko äänettömällä vai ei. Puhelimeen ei kuitenkaan voi soittaa. Onko se nyt siis puoliksi kiinni ja puoliksi auki, vai onko se lukkiutunut jotenkin tuohon. Who knows, eiköhän se jonnekin paremmin asiasta tietävälle lähde katsastettavaksi. Toivottavasti pian!

Ja päivä jolloin tämä sattui, ei voinut olla yhtään sen parempi. Tietenkin tarvitsisin juuri tänään eniten puhelinta, sillä olin sopinut Millan kanssa ratsastamaan menemisestä. Oli ihan kiva mennä bussilla 5km päähän kotoa, josta oli määrä nousta Millan kyytiin ja huristella tallille, kun ei tiennyt tai voinut kysyä yhtään enempää kuin edellisiltana. Lisäksi bussikuski ei pysäyttänyt sillä pysäkillä millä piti, koska ei ilmeisesti kuullut sitä stop-juttua tms. No, eihän minun tarttenut kuin noin 1,5km kävellä sitten takaisin päin kunhan ensin ehkä hieman kiukkuiseenkin sävyyn tiuskaisin sille "Voihan sitä toki ihan vaikka pysäyttääkin"... :D Totesin päivän olevan kunnon syöksykierteessä ja ehdin jo pelätä pahinta. Epäilin Millan laittaneen viestiä ettei mennäkään tms, mutta onneksi edes jokin onnistui!

Tallilla hain sitten tarhasta rautiaan Röstin, kiva karvapalloissikka. Hoitotoimenpiteisiin oli lupailtu nyrpeää naamaa, mutta itse en sitä juurikaan huomannut. Voi toki olla, etten edes jaksanut kiinnittää niihin niin huomiota. Tarkoitus oli ratsastaa jälleen kaikki askellajit läpi ja keskittyä vielä tarkemmin tutkailemaan omaa istuntaani, mutta enimmäkseen taisin keskittyä ohjaamaan heppaa sinne minne halusin ja tappelemaan siitä mennäänkö sinne nyt vai ei. Rösti oli vähän itsepäinen ja vaati hurjasti päättäväisyyttä. Ei sillä etteikö sitä löytyisi, mutta olihan se hieman rasittavaa tapella suunnasta lähespä kokoajan. Lisäksi hevonen on patalaiska ja käynti on oikeastaan sen pääaskellaji, joten lisää tappelua oli luvassa siirtymisissä raviin. Onneksi en ole ainoa, jolla se on tuollainen. Hieman piristää ja antaa positiivistä mieltä, koska pärjäsin sille kuitenkin kohtuu hyvin ja suurimmaksi osaa mentiinkin minne halusin. :) Tehtiin neidin omasta tahdosta aika paljon taivutuksia, jotka eivät todellakaan kuuluneet suunnitelmiini. Sen sijaan Röstillä oli hirveän kiva ravi, todella helppo keventää ja innostuin siitä kokeilemaan persusta penkkiin, joka onnistui sekin ilman sen suurempia pomppuja.    Jos menisin vaikka tämän viikon aikana tai ensi viikolla Röstillä, voisin vaikka vannoa sen menevän paremmin. Menihän se jo loppua kohden paremmin, niin kuin yleensä ratsastukseni..  Laukkaa en missään vaiheessa viitsinyt yrittää, kun oli niin paljon 'hommaa' jo käynnissä ja siirtymisissä raviin.

Ja tietenkin pitää törkätä joku ihan random kuva tänne, kun ei kuvaajaa ollut matkassa. Ei sen puoleen, oli kyllä aika pimeääkin jo eikä kamera olisi varmastikaan pystynyt mitään julkaisukelpoista suoritusta siellä tekemään. Joten heitin Kytäjältä kuvatun issikkakuvan, jonka heppa on aika samanlainen kuin millä tänään menin (väriltään siis).

Tämän jälkeen menin vielä omaan talliin puuhailemaan tutumpien heppojen kanssa. Siinä mieli aina saa jotain stressilepoa oikein urakalla, jos se ei niinkään siitä hevosen päällä keikkumisesta. Hotikka oli hieman levoton käytävällä, vain koska velipuoleni oli levottomana vieressä ja sääti kaikkea kokoajan. Lopulta kun velipoika rauhottui, rauhottui sitä myöten Hottiskin. Kiitosta pitää antaa sille tänään hyvin sujuneesta peruutuksesta käytävällä. Peruututan sen yleensä karsinan oven kohdalle ja siitä mennään karsinaan vasta. Samalla poitsu oppii tämän. :) Miinusta sen sijaan tänään se sai kavioiden nostelusta, ne painoivat paaaljon ja nykivät kummasti eteenpäin takakavioita lukuunottamatta. Oikeastaan vain yhtä tj, koska toisessa on haava ja se on tällä hetkellä lievästi turvoksissa. Haavauma on mennyt umpeen, jonka johdosta varmasti turvotus. Eiköhän se ajan kanssa vielä parane ja tule hyväksi, kun kuitenkin hyvin nuori hevonen kyseessä. Toivotaan parasta.

Kuvaton postaus

Hah, tänään uskaltauduin hevosen selkään. Menimme siis yhdelle paikalliselle ratsastuskoululle Tiinan kanssa ja vuokrasimme molemmat hevosen. Ratsastimme maneesissa, joka oli sinänsä pieni, mutta kelpasi ainakin minulle oikein hyvin. 

Valitsin vuokratakseni erään Leksan, se on 16v suokkiruuna. Hieman hankala joskus hoitaa (potkii ja puree), mutta kuulemma helppo ja mukava ratsastaa. Tosiaan kun olen tasoltani ehkä Puska-miinusÖ, mutta pysyn kuitenkin kaikissa askellajeissa enemmän tai vähemmän nätisti selässä tippumatta. Tänään ratsastin siis kaikki askellajit läpi, välillä kaahotettiin aikalailla kieltämättä. Toisaalta polle vaikutti tykkäävän, enkä osaa itsekään sen pahemmin esimerkiksi keventää hidasta ravia, joten se ei haitannut sitten pätkän vertaa. Alkuun Leksa hieman ehkä testasi annanko sen mennä omia menojaan vai laitanko vastaan. Aina kun herra meinasi lähteä ravia tai laukkaa toisen tahdissa, otin käyntiin tai takaisin kunnolla raviin ja vasta minun merkistäni lähdettiin. Lopulta kun tämä sujui, alkoi heppakin ensimmäisten vauhtien jälkeen hieman rauhoittumaan. 

Meni kuulemma hyvin ja omasta mielestänikin se meni ihan kohtuu hyvin. Kevensin paremmin kuin ennen. Keskityin myös olemaan vahingossakaan puristamatta polvilla ja pitämään kädet paikallaan. Lisäksi koitin parhaani mukaan myös pitää jalat suht paikoillaan. Epäilen, että osakseen vauhti oli hieman minunkin syytäni sillä pohje saattoi vipeltää välillä hieman... :D En kiellä sitä. Mutta ajattelen positiivisesti, että nyt sentään meni paremmin kuin viimeksi toisella Leksalla maastossa ja tajusin sen laukankin lopullisesti. Enää pitäisi miettiä kevyt istunta siinä, mutta eiköhän sekin kunhan vain harjoittelee. :) Harjoitusravia tietenkin tarvitsee harjoitella, mutta olen aika luottavainen senkin suhteen. Itselleni jäi hyvä mieli reissusta ja ainakin kuvittelen menneeni eteenpäin hieman taas. Lisäksi olen yleensä pitänyt satulan kaaresta kiinni, mutta nyt uskaltauduin irrottamaan otteeni sieltä vaikka menimmekin välillä jonkinmoista vauhtia. 

Minullahan oli joskus poni ja ratsastin melkeinpä joka päivä. Olimme aikamoisia palkintorohmujakin silloin niin näyttelyissä kuin kisoissakin. Osasin silloin enemmän kuin perusasiat. Mutta väliin tuli 9 vuoden tauko, ehkä inspiraation puutteesta tai jostain, mutta nyt intoni on alkanut taas syttymään. Eikä se huono asia ole, koska mielestäni hevosen liikunnan tulee olla monipuolista ja vaikka se kuinka olisi ravihevonen, pitää sen toimia myös ratsain. Joten korkea aika opetella ratsastamaan. Tavoitteeni on selvitä kaikista askellajeista hyvällä istunnalla ja apujen käytöllä. :D Mitään sen suurempaa, ehkä väistöt, ei ole vielä suunnitelmissa ratsastaa. Ja kuten alhaalta saatte selville, olen perfektionisti joten tuossakin on työsarkaa. 

Sekä joku randomi heppanen, ensimmäisiä kuvia uudella obskalla (Sigma 70-200/2.8) vuodelta 2010. 

Sekä minut haastettiin, kiitos siitä. :) Tässä olisi haaste.

"1.Each person tagged must post 11 things about themselves.
2.They must also answer the 11 8 questions the 'tagger' has set for them.
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
5. These lucky bloggers must then be told.
6. There's no tag backs. "

1. Rakastan värejä. 
2. Rakastan myös valokuvausta, se kertoo mitä alitajunnassani ajattelen ja hieman mielentilastani.
3. Teen aina parhaani, mutta on myös päiviä kun ei vain jaksa.
4. Olen ehkä hieman laiska, mutten tallitöissä. Ne ovat poikkeus.
5. Perfektionisti vailla vertaa, hieno yhdistelmä valokuvaus + hevosharrastus johon ynnätään vielä perfektionismi...
6. En osaa jättää asioita tekemättä tai kesken. 
7. Saatan esittää mielipiteeni kärkkäästi, joskus liiankin.
8. Haluaisin osata montaa kieltä, mutta tällä hetkellä vain englantia ja ruotsia. 
9. Olen hyvä koulussa, vaikken erityisemmin panosta. 
10. En osaa (enää) ratsastaa, vaikka usein niin luullaankin. Mutta opettelen parhaani mukaan. Selkäytimestä sekin 9 vuoden takaa näköjään tulee.
11. Olen syntynyt 3.9.-97

1. Oletko tyytyväinen elämääsi ? 
Olenhan minä. :) Ei oo oikeestaan mitään syytä valittaa, ainahan sitä kaikkea keksii, mutta ollaan tultu näin toimeen nytkin joten miksei tulevaisuudessakin.

2. Mitä kaikkea teet vapaa-ajalla?
Vietän aikaa hmm... Mites hevoset? Joo, jos en ole hevosten parissa 200% ajastani niin ainakin tallissa sitten. Hyvin vähän sitä vapaa-aikaa oikeastaan on, eli aikaa milloin en ole tallissa. 

3. Oletko miettinyt millaista elämäsi on ilman tärkeintä ihmistä?
Tämä kysymys oli aika sekava, mutta tuota.. Pohditaan sitä nyt yhdeltä kannalta miten tämän ymmärsin, eli een minä varmaankaan ole. :o Vaikka pitäisi ehdottomasti ja muistaa kiittääkin häntä kaikesta!

4. Luotatko helpolla ystäviisi ? 
Se riippuu. Mutta yleensä pidän aika matalaa profiilia yksityisasioistani enkä selosta kaikkea edes parhaille ystävilleni. :) Eli en mä sitten varmaankaan?

5. Mitä odotat vuodelta 2013?
Paljon kaikkea, erityisesti tapahtumarikkautta ja sellaista elämää, ettei ole tylsää päivää. 

6. Millainen oli vuotesi 2012 ?
Kaikkea ei ehtinyt edes tajuta, enkä kaikkea ymmärrä vieläkään. Kaikin puolin mukava ja muutosten aikaa. Luovuin mm. vanhasta ystävästäni, Inkusta. Lisäksi tuli hankittua sitten tilalle uusi hevonen, kuulostaa jotenkin karmealta minun korvaani, mutta niin se elämä pyörii pyörimistään. 

7. Luetko paljon muiden blogeja ?
Kyllä aikalailla. Olen suhteellisen kiinnostunut ulkomaailmasta ja tykkään tavallaan udella ihmisten elämästä. Ikään kuin bloggaaminen on tapa kurkistaa toisten elämään. 

8. Miten saat blogisi pidettyä pystyssä ? 
Koitan panostaa ja luoda aina vähän erilaista näkökulmaa hommaan, tietenkään se ei läheskään aina onnistu. Lisäksi elämässäni tapahtuu paljon, josta voi tänne kirjoittaa. Koitan luoda postailusta rutiinia, mutta tietenkin tätä aina fiiliksen ja ajan mukaan kirjoitellaan.

9. Onko lukijat ja kommentoijat sinulle kaikki kaikessa vai bloggaatko muuten vain ? Kerro syyt ja perustelut.
Lähinnä mä kai tätä itselleni päiväkirjana kirjoitan, sillä joskus on mukava lukea niitä onnistumisen hetkiä kun kaikki ei olekkaan mennyt kuin strömsössä. Tietenkin kommentti ja on mukava lisä tähän homman, mutta se ei todellakaan ole kaikki kaikessa. Jos blogi vain säilyy niinkin kauan, että sitten muutaman (kymmenen) vuoden päästä voin lukea mistä on lähdetty ja verrata mihin ollaan päästy. Mitä elämässä on tapahtunut..? Kaikkea ei varmasti itse muista ja päiväkirja sen sijaan on jotenkin etäinen käsitys minulle. Blogi, siinä on sitä jotain. 

10. Millainen on sinulle oikea ystävä/kaveri ?
Luulenpa ettei mene kauaakaan kunnes kaikki kaverini ovat jollain tapaa hevosiin sidoksissa.. :D Se kertoo jo aika paljon, ystävälle pitää pystyä juttelemaan kaikesta avoimesti ja sekä tukea että auttaa ylä- että alamäessä. 

11. Kuvaile omin sanoin itseäsi.
Tästä tuleekin mielenkiintoista. Harmi, että olen huono kuvailemaan itseäni. Hmm. Tykkään todellakin eläimistä, kaikista lähinpänä sydäntä taitavat olla hevoset. Seuraavana tulee tietenkin valokuvaus. Se on tapa ilmaista itseäni ja eikös kuva kerro enemmän kuin tuhat sanaa? No, ei aivan. Värikäs ja aika suorasanainen. Pikkutarkka vauhdin rakastaja. ♥

--- Ja kysymykset heille:
Tänään linkkaaminen oli ylitsepääsemättömän vaikeaa ja päätin haastaa kaikki, jotka ikinä lukevatkaan tätä ja joilla on alle 200 lukijaa! :) Koitin keksiä jotain, mitä ei tuossa yläpuolella ollut.

1. Mitä lehtiä pääsääntöisesti luet?
2. Kerro tämän (2013) vuoden tavoitteistasi.
3. Millainen koulutus sinulla on?
4. Oletko tyytyväinen peilikuvaasi? Perustele mihin olet ja mihin et. 
5. Onko sinulla elämäsi eläintä?
6. Entäpä kuka on tärkein henkilö elämässäsi?
7. Kauanko olet blogannut?
8. Mistä sait idean perustaa blogin?
9. Lempitavarasi? Mikä siinä viehättää sinua ja mitä se merkitsee sinulle?
10. Millaiset verhot sinulla on?
11. Montako kertaa peilaat itseäsi päivässä (suunnilleen)?

Talvista kuvasatoa

Viime aikoina on taas tapahtunut hirmuisesti, enkä edes jaksa enää muistaa kaikkea mitä olen tehnyt. Tämä kertoo jo siitä, että pitäisi tietenkin joka päivä ottaa rutiiniksi kirjoittaa tänne postaus jos olen mitään kummempaa tehnyt..

Lähinnä olen vain Hotikan haavaa hoidellut ja harjaillut käytävällä. Förstiäkin olen harjaillut ahkeraan ja huomasin jopa sen karvan kiiltävän. Wou.. Kävin myös kuvaamassa koiraa pellolla sekä bongailin Hottiksen ravipätkiä tarhasta ;)

Tänään sitten oli panostus päällä ja oli muuten aikamoinen päivä Hotikalle. Herra joutui aikamoiseen rääkkiin, sillä ensin lähdettiin lenkille. Lenkille lähtivät myös silat valjashuoneesta ja häntäremmikin. Ollaan aina suoristeltu mutkia Tiinan kanssa, eikä tämäkään kerta jäänyt poikkeukseksi. Näytettiin jäbälle, että nämä on silat ja sitten mentiin kylkien kohdalle ja selkään ne. Yllätyin, koska se seisoi siinä paremmin kun loimea laittaessa! Eikös se teoriassa ole niin, että ensin näytetään sille ne. Sitten laitetaan ne selkään. Seuraavalla kerralla maharemmi kiinni ja sitten pois jne? Ja aloitetaan pikkusilla matkoilla, eikös?

Aloitettiin mekin ihan lyhyellä lenkille niihin lenkkeihin nähden, joita tullaan parin vuoden päästä kiertämään. Matkaa tuli silojen ja häntäremmin kanssa about kilometri. Ja koska se meni hyvin, käveltiin hirveän pelottavien autojen ohi tallipihaan ja remelit pois. Siitä lähdettiinkin jo uudelle kierrokselle ihan vain tätä taluttelumeininkiä harjoittelemaan. Pakko kehua - ja koputtaa samassa puuta - Hotikkaa. Tai siis kun äkkiä voisi kuvitella vuotiaaksi kääntyneen rasittavaksi talutettavaksi.. Se voisi vaikka sinkoilla pitkin metsiä tai olla liikkumatta minnekään. Tai hyppiä pystyyn..? Huitoa kaviolla tai jotain. Mutta tämä tapaus menee pörheänä korvat hörössä aurattua tietä pitkin omalla moottorilla. Se on vielä ihana, kun menee juurikin pörheänä ja semmoista käynnin ja ravin välimaastoa löysällä narulla. Voi olla, että kävelen liian lujaa sen käynnille.. Ei pelleile siis turhia, mitä nyt penkat on vähän hurjia, joiden yli ei pomppaamatta pääse. Sittenkin vain, jos kaveri on livahtanut ohi ensin ilman, että se penkka on pikkusta hevosta syönyt. Tämän jälkeen tulee kauhea kiire ensimmäiseksi, onhan se sentään ravivarsa... ;) Lumihankikaan ei sitten tuota enää ongelmaa, kunhan vain penkasta selvitään.

Sehän näyttää ihan isolta hepalta jo..

Reissun jälkeen tapeltiin sitten vesiletkun kanssa tullako lämmintä vettä vai eikö. Voitettiin lopulta ja saatiin pestyä Hotikan häntä. Se ei enää kun pari kertaa koittanut pois sieltä pesarista. Peruutti nätisti omatoimisesti takaisin, vaikka olisihan se Tiinankin käskystä voinut. Vesiletku on kerrassaan kauhea kapistus, sillä se syöksee vettä ja siitähän jopa kastuu. Mutta jos ämpärillä kaataa vettä niskaan, no problem. Kyllä se vielä joskus. Reeniä reeniä. Hotikan jälkeen pestiin vielä Förstikin, joka on kieltämättä vaikeampi pestävä kuin nuorempi tapaus. Ja etenkin nyt, kun se oli hieman sekavassa mielentilassa omistajansa visiitin takia. Före alkaa ihan oudoksi omistajan saavuttua, tiedä mitä hänkin tehnyt Förelle.. :/

Märempinä kuin hevoset mentiin lopulta syömään lettuja, joita äiti oli ihanaisena paistellut kaksi tuntia. :D Mikä ihana päätös päivälle jepjep.

Huominen on pitkä käsite

Huominen tosiaan hieman venyi minun kohdallani. Olen tainnut lykätä postausta, koska en ole jaksanut ladata kuvia koneelle kamerasta. Sekin nyt sitten tehty ja onnellisesti kirjoittelen muutamasta viimepäivästä. Niihin on mahtunut aikalailla kaikenlaista! 

31. joulukuuta 2012 Hotikka hommasi itselleen vekin jalkaan. Mielenkiintoista tässä on se, että se on ulkopuolella jalkaa = hevonen tuskin on sitä itse aiheuttanut. Vaihtoehtoja on aikalailla kaksi, joista toinen miljoonasti todennäköisempi kuin toinen. Försti voi siis olla tämän takana, sillä se kerran pomppasi pikkusta päiten. Haavaa on nyt kaksi kokonaista, melkeinpä kolme, päivää höösätty ja laitettu sidettä ja pinteliä. Se ei kyllä ollut moksiskaan siitä, kun pinteli kääräistiin jalkaan. Eikä siitä siteestäkään, normaali terveysside haavaa vasten ja siihen pinteli päälle pitämään sitä paikoillaan. Mitään mömmöjä ei haavaan laitettu. Olisihan sitä voinut kuvitella, että se lähtee pomppimaan ja potkii yms. kun jalassa on uusi juttu. Sille ei todellakaan oltu opetettu mitään jaloissa olevaa.. :D No, tietääpähän ainakin tulevaisuudessa sen jättävän pintelit ja suojat rauhaan (ej tosin jo asia erikseen).. 

Nyt kun käytävälläkin on joutunut toisinaan seisomaan kaksi kertaa päivässä parhaimmillaan ja muutenkin vähintään sen kerran, on herra alkanut hieman testaamaan pääsisiköhän irti naruista. Harmi, että narut kestivät jykevän suokkitammankin venkoilun, joten tämä pikku veijari ei ole menossa niistä mihinkään... Vaikka kyllä se siinä vielä nätisti seisoo. Harjauksessa kun liimattu lattiaan, väistää pyytäessä nätisti. :) Eli on aihetta olla ylpeäkin siitä. 

Lisäksi eilen sisäälle otto olikin liian hidas Hotikan mieleen. Juuri kun heiniä sisään kärräsin - toki sen olisi voinut myöhemminkin - niin heppanen päätti ponkasta portin kohdalta. Oli pudottanut ilmeisesti ylimmän langan, kahvasta kiinni ja alas tms. Ja kahden alimmaisen yli se ilmeisesti hyppäsi. Pikkuvelipuoleni (Hotikan toisen puolikkaan omistaja) siitä sitten hyvin nopealla toiminnalla otti hevosen kiinni ja venasi minua pihassa, että tuon narun ja otan Förstin sisään. Ei se jalka siis kauhean kipeä ole.... :D

Söpö muuli :DD Vasemmalla miltä aitojen pitäisi näyttää ja oikealla miltä portin pielus näyttää. Heh,
let's korjataan kevällä !

Taas aihe siirtyy säähän, koska täällä suht etelässä on ollut ainakin sangen lämmin. Täälläkin nyt tosiaan muutamana viime päivänä pidellyt plussan puolella ja vettäkin satanut. Innostuttiin sitten eilen velipuolen kanssa lumisotaa takapihalle kisaamaan. Oli kyllä metkaa, en muista koska viimeksi mennyt lumisotaa! Suosittelen lämpimästi kaikille vanhemmillekin, sillä se piristää kyllä aikalailla. Itse ainakin nauroin enemmän kuin heittelin palloja. Pettämätön sihti, joka takaa useamman hudin kuin osuman, laittoi pallon osumaan pariin kertaan veljen takamukseen ja viimeisenä se vielä sujahti saappaaseen sisään. Eikös se ole sukkakorista 3p? ;)

Ja toivotaan menestyksekästä uutta vuotta 2013 kaikille. Teittekö uuden vuoden lupauksia? Itse en ainakaan, sillä ne tuppaa vähän jäämään ensimmäisen viiden minutin aikana... :D

ps. Ei vitsit Saksassa/Ranskassa +5, tahtoo sinne...