sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kiirettä pitänyt (:

Ohhoh, kirjoittelen taas (postausta jota kukaan ei lue) puhelimella täältä Oulusta käsin. Huomenna olisi lähtö kotia kohti, ratsastustunti kuvattu kuin myös kansainvälinen koiranäyttely. Kuvathan saan ajettua koneelle vasta myöhemmin tässä tiistaina varmaan - lisäksi saan toki jatkaa rästiin jääneiden kuvien kanssa.
Ollaanhan me edistytty kaikinpuolin hevostenkin kanssa. (: Inkkua on alettu ajelemaan kivisen tauon jälkeen ja suunnitelmat on jossain määrin pitäneet. (: tai siis onhan ne, tulevaisuudesta en tiedä.

Olen ollut itsekin kauheasti kotoa pois viime aikoina. Ärsyttää se ihan, mutta pakkohan nämäkin on jossain välissä aina hoitaa! Jos olette kuvasivujani fotodumle.pic.fi käyneet katsomassa, olette jo varmaankin huomannut ilmoituksen jossa kerron pitäväni hetken hiljaiseloa kuvailussa. Tietenkin kuvaan aivan kuin ennenkin, mutta julkiset tapahtumat ovat jääneet vähemmälle. (: tämähän tapahtui ennen kuin edes sitä itse tajusin, joko olen bookannut itseni liian täyteen tai säät ovat olleet huonot. Tiedä vaikka molempia.

Katsotaan tässä nyt, ainakin tiedossa on Helsingissä vierailua ja lähivisiittejä! Olen jopa iloinen, onneksi ei ole liikaa.

Arvatkaapa vaan harmittaako kun en päässyt Hovin ratsutilan show- ja myyntinäyttelyyn, Suur-Hollolaan enkä Finnderbyynkään - joihin OLISIN päässyt ellei iki-ihana ripari olisi sattunut samalle ajankohdalle..... Hitusen ottaa päähän, mutta enköhän Suur-Hollolaan ainakin ensi vuonna, luulisin, että Finnderbyynkin. :) onhan vielä suomenhevosten kuninkaallisetkin ypäjällä ja kunkkarit Mikkelissä. Voitte vaan arvata pääsenkö mikkeliin - en tosiaan. :/

Mutta adios amigos, kattellaan jos vaikka pysyn hengissä kotiin asti !