torstai 22. elokuuta 2013

Talliviikosta päivää

Välillä täällä Ypäjällä tulee hetki, kun tekisi hirveästi mieli kirjoittaa blogiin pientä postausta tai vähän suurempaakin. Yleensä tämä tunne tulee silloin, kun ei ole mitään saumaa kirjoittaa lähiaikoinakaan (siis muutaman tunnin sisällä) enkä saa koskaan pidettyä ajatuksiani kasassa minuuttia pidempään, joten olen hylännyt päivä toisensa jälkeen kirjoittamisajatukset.

No, voisin nyt ainakin alkuun varmasti yleisimpiin kysymyksiin sanoa jotain mielipidettä maanantaina alkaneesta talliviikosta ja opiskelusta yleensäkin. Alkuunhan tämä on tuntunut ihan lomakodilta, mutta nyt talliviikolla on alkanut tuntua jo ihan koululta.. Lähinnä tuolla meinaan nyt aikaisia herätyksiä, jolloin oikeasti väsyttää niin että saa kamppailla itsensä ylös saamiseksi. Kämpässä on kuitenkin säilynyt ainakin toistaiseksi vielä sopu eikä mitään riitaa ole tullut, ehkä vähän enemmän semmoista puolisarkastista piikittelyä? Nääh, miten vaan mutta sovussa ollaan pysytty ja ainakin iltaisin meno on huimaa kaikkien ollessa ihan liian väsyneitä. Olen aina ollut huono nukkumaan päikkäreitä, joten ainakaan minun kohdallani ei auta. Samaa asiaa ajaa kuitenkin varmaankin kirjan lukeminen ja hei vitsit! Oon lukenut ihan sairaasti nyt täällä ollessa. Paljon enemmän kuin kotona, samoin katsonut telkkua enemmän ja ollut enemmän koneellakin. Tsiisus, mihkä tää koulu oikein vie mua..

Olen ykkös-tallissa, jossa on siis ravureita (Ilkan treenattavia sekä tuntiajoheppoja jne) ja tykkään olla siellä älyttömästi. Meitä siellä on 6, joten hommat sujuu todella nopeaa ja järkytys siirtyessä esim. kolmos-talliin on varmasti huikea.. Ollaan iltatallikin saatu tehtyä 20min. Mitä me sitten oikein tehdään näin yleisesti?

Aamutalli (06.00-07.00) alkaa heinien jaolla, jonka me oppilaat suoritamme aina. Tallimestari jakaa väkirehut aamulla ja päivällä, illalla me oppilaat saadaan tehdä sekin sitten. Tämän jälkeen mennään siivoamaan omat vastuukarsinat ja kurkataan että vastuualueet on asiallisessa kunnossa. Ne on ihan pikkujuttuja, eikä niistä tarvitse mitenkään stressata tai ajatella sen suuremmin niitä. Näin itse asian näen. Jos kaikki on ok, mitataan hepoilta lämmöt aamulla ja aletaan tarhaamaan. Samalla kun päästään aamupalalle, viedään yleensä kaukotarhoihin (me pääasiassa Päivärinteeseen ja Sireeniin). Aamupalan jälkeen voi myös olla vastuualueet ja esimerkiksi tänään viikkosiivous, eli juoma- ja ruokakupit pestiin, etuseinä puhdistettiin sekä pyyhittiin pölyt kaltereista yms. Siihenkään ei kauaa mene, kunhan on tehokas mutta huolellinen.


Päivätalliin (11.30-12.30) pitää tulla kaukohevosten kanssa puoli kahdeksitoista, ei kelpaa että oli tarhoilla silloin tai että lähti kämpiltä hakemaan heppoja silloin. Heppaset saavat heinää ja käytävä lakaistaan. Pudotetaan ehkä heiniä ja/tai haetaan uusi säilöpaali. Ajohepoilta otetaan mahdolliset kuivatusloimet yleensä pois ja kurkataan taas vastuualueet. Lähtiessä viedään taas tarhaan heppoja.

Iltatalliin (17.00-17.30(-18.00)) tullessa on taas hevoset mukana ja homma alkaa heinien jaolla. Tätä seuraa käytävän lakaisu ja vastuualueet voi tsekata jälleen kerran. Itse olen ne ainakin joka tallissa kytännyt, ei ole kuitenkaan mitään voimia kuluttavaa puuhaa katsoa onko se ok ja hoitaa asioita niin, että se varmasti on ok. Lopuksi jaetaan kimpassa vielä rehut ja sanotaan hyvää yötä hepoille. Yleensä myös olen tässä välissä  harjaillut Tihuria.




And then its time to paaaardyyy !! ;D Ei me siis kämpilläkään mitään tähdellistä tehdä, mitä ikinä oikeastaan huvittaakaan. Ei tämä tosiaan ole ihan niin rankkaa kuin ajattelin, mutta kyllähän tässä itsehillintää vaatii hirveästi mennä nukkumaan ajoissa ja järkeäkin täytyy olla päässä edes vähän. Itse täytyy myös siivota, mutta meillä sekin on toiminut toistaiseksi ihan hyvin - kyllä tää kämppä vielä räjähtää!

Mutta adios amigos, tää likka lähtee syömään omnomnom. ♥

tiistai 20. elokuuta 2013

Horses and horses

On kiva olla laiska, joten laitan nyt vain läjäpäin kuvia lähinnä tältä päivältä. Meillä on ollut tämä toinen viikko tallia nyt ja itse olen ykkösessä, jossa tykkään kyllä olla hurjasti. (: Siellä on mukavan rento fiilis ja hommat sujuu todella nopeaa - iltatallikin oli tehty 20min...! Ja koska olemme olleet näin kauhean nopeita, ollaan tietty saatu aina aamu- ja päivätallin sekä päivä- ja iltatallin väliin pidempi tauko luonnollisesti. Näin siis ehdittiin Mirkan kanssa kiertelemään vähän kuvaamassa.











 



Kun oikein kurkottaa... Polvilleen asti



Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen ;)




















keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ypäjältä moooi!

Joku kysyi voisinko tehdä postauksen itse hakuprosessista ja tietenkin nyt puoliviikkoa täällä olleena on helppo kirjoittaa parista viime päivästä fiiliksiä.. :)

Ypäjä Jade kesäkuussa
Musta tuntuu, että Ypäjästä kerrotaan aina ne samat asiat ja ihmiset kyllä taitaa kyselläkkin niitä samoja asioita. Kuitenkin, meillä kaksareilla on heti ensi viikolla talliviikko - mikäs sen mukavempaa kuin herätä kello 05.30 ! ♥ Ei vaan, on se oikeesti varmasti ihan kivaa ja siihenkin tottuu. Pitää vain muistaa mennä aikaisin nukkumaan. Tietenkään nyt alkuun ei ole ehtinyt/malttanut mennä aikaisin nukkumaan. Sehän on vain pikkujuttuja, kyllä sitä ehtii varmasti nukkumaan myöhemminkin. Tänään kyllä tsemppaan enkä mene saman vuorokauden aikana nukkumaan kuin pitäisi herätäkkin!

Meillä on täällä asuntolassa (Ulpukka 3) ihan mieletön porukka. :D Sanoisinko, että ollaan aika energisiä ja menoa ei meiltä puutu, mutta ihan hyvä vaan. Itse tykkään että jutellaan jne ollaan iloisia eikä semmosia hissukoita ja toisilleen tuntemattomia vaikka samassa kämpässä asutaankin. Ei ole ollut riitoja ainakaan vielä ja kaikki ilmeisesti tykkää ihan täällä olosta. Aletaan jo vähän olemaan fiiliksillä "voi ei enää kaksi yötä jäljellä täällä ennen lomia!" ): Hui, ei sitä vaan haluis sitten kuitenkaan lähteä mihkään vaikka vaan vajaa viikko ollaan täällä kimpassa oltukin.

Ööääm ja arvatkaapa väsyttääkö, joten heei mä kirjottelen jos jaksan !


Tiina ja minä ajamassa Tähdellä kesäkuussa
ps. Oltiinhan me Tinspun kanssa tietty ajamassa Valoa ja Tähteä tänään ;)

lauantai 10. elokuuta 2013

Mä tarviin tahtoa vaikeisiin hetkiin...

Nyt olisi aika alkaa laskemaan minuutteja ja sekunteja, mutta itse en ole alentunut vielä moiseen. Tietenkin nyt kirjoittaessani asiasta, tuli siitä varsin mielenkiintoinen ajatus! Anyways, ajattelin vain päivitellä nyt pienestä laiskuuspuuskasta - okei on oikeesti ollut tajuttoman kiire joka paikkaan (huominen ei ole poikkeus). Aika on ollut aika kortilla tosiaan, ja siksi hepatkin ovat saaneet kaiketi nyt vähän liiankin äkkistoppilomaa, mutta toivottavasti ne eivät pahakseen sitä laita. En vain viitsisi herätä joko 5 liikuttamaan niitä aamusella tai illalla mennä kymmenen aikoihin.... :/

Mistäs tämä outo väsymystila voisi johtua?
No, ensinnäkin tietenkin minun pitää nähdä kavereitani nyt viimehetkillä, Tihuri oli tänäänkin Turussa startissa ja pakkaamiseenkin meni loppuen lopuksi yllättävän kauan vaikken edes ole saanut kaikkea pakattua. Ja mikä ihaninta, sain vihdosta viimein rakkaat Pretty Little Liars'in 1. tuotantokauden sekä Gossip Girlin 3. & 4. tuotantokaudet. Yöt ovatkin kummasti venyneet nyt viimeisellä viikolla, eikös niiden aamujen pitänyt aikaistua..? Minun mielestäni on ne aamutkin aikaistuneet, kun menee silloin puoli seitsemän nukkumaan - vaieikösemennytkäänniin... Toisin sanoen ensimmäinen yö Ypäjällä meneekin varmaan valvoessa ja päivä puolihorroksessa tai jossain hyperiloväsymyksessä. Ehkä se siitä, I really hope so!



Vaikka ajattelinkin alkuun, et no joo ei tuu kyllä mitään ikävä Ypäjälle lähtiessä, että siellä on se kaikki mitä tartten - heppoja ja kavereista parhain eli Tiina. No, nyt on kyllä pakko myöntää ettei se ihan niin menekkään. Oon tavannu ihan hitsisti kaikkia uusia, kivoja ja mukavia tyyppejä ja ei, en tosiaan haluis tällä hetkellä lähtee. Se tuntuu vaan pahalta, koska joo... Oli ehkä paras kesä koskaan - toivottavasti ensi kesä on puolet parempi vaikka puolet lyhyempi ;)

maanantai 5. elokuuta 2013

Let’s go far away from home, I don’t wanna think about it

Viime päivät ovat jälleen menneet kuin pölynä tuuleen vain, Hanna ja Roosa saapuivat tietty Helsingistä Roosan autolla kuvailemaan minun ja Förstin menoa. Chili tietenkin lähti mukaan kanssa, alkuun oli vähän tarkoitus että minä menisin C'llä, mutta lopulta kun näin Förstin sen päivän mielentilan, oli täysin selvää ettei tuntemattomaan maastoon sillä lähtenyt kukaan muu kuin minä - se maastoista suunnilleen kartalla oleva. Käytiin laukkailemassa yhdellä suoralla, hitsit mentiin muuten lujaa! Lopulta ei tarvinnut kuin kääntää heppa ja olla toppuuttelematta sen menohaluja ja johan vaan mentiin. Oli kyllä huisin hauskaa, lukuunottamatta tietenkään upeaa putoamistani pellolle.... Försti otti ja lähti alta, mutta niitä tippumisiahan tulee itse kenellekin milloin sattuu. Heppa tuntui tosiaan alkuun sairaan hyvältä, kulki nätisti semmoista kivaa ravia ja PUM.. Sitten pimahti.

No, tänään Mari tuli taas kanssani. Hän pääsi menemään Förellä, joka vaikutti ihan yhteistyökykyiseltä hemmolta. Sehän jopa kulki nätisti pyöreänä (JOPA RAVISSA, hyvä mari!) ja näytti muutenkin parhaat puolensa. Voi kun olisi sattunut itselle kamera mukaan, tai joku kuvaaja. Kyllä nyt sai taas heppasesta olla ylpeä, vaikka kertaalleen laukassa tipautti kuskinsa selästä.. 

Chili oli heh... :D Vähän erimieltä toisinaan minun kanssani, mutta mentiinhän me sinne minne mä halusin ilman sen suurempia ongelmia ja vauhti oli pääasteittain (käynti, ravi, laukka) minun hallussani. Saatiin me mukaan temmonvaihteluakin, mitä halusin toteuttaa suunnitelmissani sen kanssa ja toimi kivasti. Heppa meni vähän miten sattui eteenpäin, koska tietenkään ohjeistuksesta huolimatta en osaa toteuttaa hommaa käytännössä, tai sitten en vain huomaa sitä vaatimattomampaa työskentelyä ja vaadin jotain superia kokoajan. Hups. Tiedä tuota, mutta kyllä sillä oli se perä mukana hommassa pari kertaa ihan oikeasti - ilman vaihtoehtoja. 


Biisin sanat ei ihan kohtaa tähän juttuun, ei se mitään. ;)

Tietenkin, koska olen nyt jo moneen kertaan miettinyt tämän blogin linjausta, enkä ole halunnut tietenkään puhua julkisesti henkilökohtaisista asioistani. Nyt mielestäni on kuitenkin aika avata vähän salaista arkkua, sillä mieleni on todella sekaisin. Se ei todellakaan ollut näin pahassa kunnossa vielä viikko sitten, saati tänä aamuna. Joo, myönnetään. Mulla tosiaankin tulee ikävä Turenkia, enkä voi kylliksi kuvailla tätä paskaa fiilistä mikä siitä tulee. Tämä kesä on ollut ihan mieletön, kiitos siitä ihanille ihmisille ympärilläni. Muutama ensimmäinen viikko on varmasti niihin vaikeimpiin kuuluvia, sillä uskon sydämeni kaipaavan takaisin kotiin. Eiköhän siihen totuta kuitenkin, toivottavasti porukka ei vain unohda kun ei joka päivä näe jossain.. :/ Mielelläni viettäisin aikaa jatkossakin näiden huikeiden ihmisten parissa. 

Vaikka Ypäjälle muutto ja opiskelu siellä tuntuukin täydeltä lottovoitolta osakseen, olen silti ollut todella rauhallinen tähän päivään enkä ole niinkään asiaa miettinyt. Vihdoin aloin tajuamaan, että siihen on enää viikko ja asia ahdistaa tavallaan. Nimenomaan ihmisten takia, jotka tänne jäävät ja joiden pelkään unohtavan minut. Mutta myös olen hirvittävän iloinen tästä kyseisestä asiasta, sillä ensinnäkin that's my way to grow up. Kuinka paljon sitä varmasti oppii ihan koulunpenkiltä, mutta myös ihan vain siitäkin, etteivät porukat olekaan hääsäämässä vieressä, tekemässä ruokaa, kysymässä kokoajan onko kaikki hyvin, kantamassa herkkuja kotiin käy kaupassa, äitikään ei enää varmasti joka kerta tallille lähdössä ole sanomassa "ethän vain mene ratsastamaan yksin, älä tee mitään tyhmää voivoi" eli suomeksi "älä tapa itseäsi"...

Entäpäs minun oikeasti hirvittävän rakas velipuoleni, joka jaksaa lähes aina olla oma itsensä - eli melkein aina pirteä kuin ilopilleri. Kerrankin molemmat herättiin yhden aikaan yöllä, ja ruvettiin siinä sitten katselemaan pätkiä Putouksesta.. Sitten jatkettiin nukkumista, tai ainakin minä jatkoin. Olen aina ollut perheen ainoa lapsi, kunnes tietenkin äitini tapasi isäpuoleni. Silloin sain kaksi sisaruspuolta, joista toinen on kuitenkin jo täysi-ikäinen eikä enää niinkään meidän kanssamme (asuu kuitenkin kotona toisessa talossamme). Kaikenlisäksi olen perheestämme ensimmäinen, joka muuttaa pois kotoa, sillä en suoranaisesti usko palaavani sinne enää neljän vuoden päästä. Ja vain 16-vuotiaana, olen kuitenkin ihan lapsi vielä.

Kannattaa siis oikeasti miettiä, onko se varmasti sitä mitä haluat. Jotta kouluun pääsee, joutuu tekemään kauheasti hommia (kai yleensä...? taisin mennä vähän sluibaillen peruskoulun ;p). Eihän 8.5-10 keskiarvo mikään helppo ole, mutta sekään ei vielä takaa menestystäsi pääsykokeissa, joilla on se todellinen arvo. Meilläkin on pitänyt saada 8 pistettä soveltuvuuskokeesta (36 yhteensä), muuten ei ole päässyt sisään. Ja suurin osa meistäkin taisi hakea joustavalla. Itse olisin kai päässyt ilman joustavaakin, koska pisteitä tuli 39, 9 soveltuvuuskokeesta ja 30 todistuksesta.

Nyt kun asiaa on vielä alkanut tosissaan ihan miettiäkkin, on se aika raju muutos elämässä. Varmasti ihan hyvään suuntaan, mutta sitä väkisinkin miettii toisinaan miksen vain hakenut paikalliseen lukioomme. Niinpä, miksen... Koska sydämeni on aina hevosissa, ja tuon koulutuksen kautta varmasti pystyn aina olemaan jollain tavalla - vaikkei minulla omaa olisikaan. Suunnitelmissani ei kuitenkaan ole jäädä hevostenhoitajaksi, vaan jatkaa siitä lääkikseen tms. Monethan ovat minulta kysyneet miksi? Miksi menen sinne kouluun? Ajatus kolmoistutkinnosta on oikeasti mielenkiintoinen. Haluan kuitenkin käydä lukion ja tulla ylioppilaaksi. Mutta tuleeko minusta kirjaimellisesti ylioppinut nyt ikäisiini nähden kun saan kaksi tutkintoa samassa? :D Eenpä usko. "En mä ainakaan haluais harrastuksesta ammattia." Mä en oo te, eikä se oo harrastus. :) Se on elämäntapa. Joten todennäköisesti hevostenhoitajan tutkinto voi vain avata ovia minulle, tietenkin sulkea osakseen kuten aina kaikki päätökset, mutta pääasiassa avata etenkin ulkomailta. Onhan se sentään arvostettu koulu, ja suomalaiset työntekijät ovat yleensäkin arvostettuja alalla kuin alalla. Haluaisin kuitenkin muuttaa pois Suomesta edes vähäksi aikaa, joten tämä tuntui senkin kannalta jotenkin positiiviseltä idealta ja kannustavalta etenkin.

Saapa nähdä vain mitä elämä tuo tullessaan!

torstai 1. elokuuta 2013

Shoot me with your love and got me feeling no pain

Koska en eilen millään jaksanut ja kuvatkin  puuttuivat, päädyin näin vuorokauden myöhässä kirjoittelemaan eilisestä tallipäivästä. :) Edelleen ollaan vähän puhki arabinäyttelystä, oikeastaan enemmänkin tästä kuvien jälkikäsittelystä - joka sekin alkaa olemaan onneksi loppusuoralla.

Huomenna - tai ehkä ylihuomenna vasta - on taas uutta kuvamateriaalia tulossa, mutta mennään ihan päivä kerrallaan. Eilen nimittäin ratsastin toista kertaa Chilillä, tällä Förstin tyttöystävällä. Tai no.. Före ei taida ajatella heidän suhteestaan aivan samalla tavalla kuin Chilppu, mutta eikös ne ole niitä pikkuisia seikkoja ja ryppyjä rakkaudessa. Maanantaina käytiin Marin kanssa hepoilla maastossa ja sain vähän tuntumaa (niin mitä..) tammaan ennen kuin lähdin sitä hömppäilemään lue työstämään pellolla johonkin suuntaan. Ja koska C'llä on taas kiima, on asiat tehtävä joskus hieman luovemmin kuin normaalisti. Onneksi se tältä tytöltä onnistuu ihan ilman ongelmia!

Ensiksi ratsastin tämän mutapeikon, jota sai taas hinkata puhtaaksi varmaan puoli tuntia nätin savikerroksen alta. Försti on aina kiva ratsastaa, se on semmoinen heppa jota ei oikeastaan edes tarvitse ratsastaa kunnolla, kun herra jo antaa jonkin verran. Mikäli taas haluaa siitä esiin nimenomaan sen parhaan esityksen, joutuu tietenkin tekemään enemmän töitä. Meillä kuitenkin oli kevyempi päivä, joten en siltä kovin kauaa ja paljoa vaatinut - silti se liikkui ihan mukavasti, vaikka toisinaan sai muistutellakin että mennääs eteenpäin nyt vaan. Före on tosiaankin herkkä heppa ja toimii entiseksi vähän ratsastetuksi ravuriksi todella hyvin istunnalla ja/tai ajatuksella. F asettui tälläkin kertaa ihan mukavasti ja kantoi kivasti itseään, tietty aina on parantamisen varaa - meillä vielä huimasti. Mutta pitää muistaa, että vertaankin aikaisempaan Förstiin, joka oli nykyiseen verrattuna joksenkin kauhistuttava.. :D F on alkanut myös kantaa itseään pidempiä pätkiä ja se jopa maastossakin joskus alkaa säätämään itsensä kanssa. Alhaalla kuvassa saattaa hevosen suusta näyttää, että minulla olisi kauhean kova ohjasote. Todellisuudessa kuitenkin ohjat ovat löysällä (kuten näkyy) ja se on kait lähinnä vain Förstin tapa pelata tuolla suullansa kun se keskittyy.. :)



Tietenkin minun piti kokeilla peltolaukkailuita, ja jee! Saatiinkin yksi onnistunut pätkä. Ravi ja laukka kun vaativat vielä tietty työstämistä toden teolla, mutta silti se sai minut iloiselle mielelle, sillä heppa ei lähtenyt kiitämään alta antaessa luvan mennä ja pohkeet. Lisäksi se laukka nousi suoraa käynnistä, mikä myös yllätti minut positiivisesti, sillä olin ennakkoluuloinen sen suhteen. Ajattelin ruunan lähtevän kuin tykin suusta, mutta sen sijaan se lähti rauhallisesti eikä kiitänyt minnekään. Millalla se viimeksi lähti todella reippaasti, joten siksi minullakin oli aatokseni. Otin vielä muutaman rauhallisen hölkän ja yhden lujemman ravipätkän, heppa ei ihan tuntunut omalta itseltään lujemmassa ravissa, mutta jätin asian kuitenkin sikseen. Oli toiminut kuitenkin muuten paremmin kuin ajattelin ja sain olla ylpeä siitä. Tässä kohdin tulikin kuskin vaihto, sillä Milla pääsi Förstin luotettavaan kyytiin ja otti myös muutaman perusravin ja kait lujemmankin sekä laukkapätkän. Försti kerran Millalle teki jännät ympyränsä laukassa, mutta neiti pysyi mainiosti kyydissä ja seuraava pätkä taisi ollakkin jo lähes suora :) 


Förstin ratsasteluiden jälkeen hyppäsin tämän uuden tuttavuuden, kiimaisen tamman selkään.. Minulla ei alkuun ollut oikeastaan mitään ennakko-odotuksia - mikä oli ihan positiivistä. Alkuun tietenkin käyntiä, jossa koitin saada tammaa edes jotenkin kuulolle ja toimimaan niin istunnalla kuin pohkeellakin. Nealla C oli ainakin yhdessä vaiheessa vähän turta pohkeelle. Huomasinkin pian nappuloita etsiskellessäni, että hevonen ei niinkään väistä pohjetta (eli väistöt no... jatketaan treeniä!) mutta eteenpäin käskevät kyllä toimivat liiankin hyvin.

Kun vähän löysin nappuloita, heppa kulki hetkittäin kivasti eteenpäin, mutta oli edelleen vähän erimielisyyksiä suunnasta ja toisinaan vauhdistakin. Tamma koitti punkea aina ympyrältä keskelle (jossa rakas ruunani mussutti nätisti ruohoa), ulos tai minne vaan.  Lopulta sain sen ravissa - ensin mentyä muutamat ravipätkät neidin kanssa - kivasti kuulolle ja työskentelemään selälläänkin kunnolla. Siinä kohdin tuli hyvä fiilis ja annoin pitkät ohjat, vaihdoin suunnan ja koitin vielä toiseenkin suuntaan. Siinä tamma toimi ihan tarpeaksi hyvin minun makuuni, joka tietty oli edelleen hieman hurmoksessa siitä yhdestä hyvästä ravipätkästä toiseen suuntaan. Vielä kun saisin sen kootummaksi, nyt luikersi menemään vain pitkänä matona eikä tietenkään juuri siitä kivasta ravipätkästä sattunut kuvaa tai se ei vain näyttänyt niin kivalle kuin tuntui. Toisin sanoen taisin huomaamattani ratsastella sitä vähän huolimattomasti eteen alas tai miten sattuu, mutta pääasiahan se kait että mulle itselle tuli edes hyvä fiilis ja palo päästä uudelleenkin sinne selkään. Alastulossa oli pieniä ongelmia, sillä minulla kipeytyy Chilin satulasta (koulupenkeistä yleensäkin) tuo alaselkä mille Förstin selästä pari viikkoa sitten nätisti kaksi kertaa tipahdin... :/


Fören uusi laidunstyle!

Oikeaoppinen asento, right..? 
Tykkään haasteista, ja minusta on ihana tehdä jotain minkä tuloksen huomaa edes jossain vaiheessa elämää, ratsastuksessa usein nopeammin kuin huomaakaan. Före on hyvä esimerkki, alkuun se ei kulkenut mitenkään, sitten se kulki onnettoman lyhyitä pätkiä ja nyt jo huomattavasti pidempiä sekä tempoa pystyi vaihtelemaan vähän. Nyt voi lähteä jatkamaan eteenpäin, eli suurentaa temmon vaihtelua sekä lähteä pikkuhiljaa valtaamaan ravia. Laukasta ei tohdi vielä edes puhua tuommoisia..

Täällä ruudun takana bloggaa tyttönen, joka tykkää suunnattomasti suunnitelmista. Ne kuulostavat poikkeuksetta hienoilta ja on upeaa ajatella kaiken menevän juuri niin, vaikka todellisuudessa meneekin aivan toisella tapaa eikä ainakaan niin kuin suunnitteli. Lopuksihan voi aina nauraa itselleen, kuinka edes ajatteli onnistuvansa jossain suunnitelmassaan. :)
Entäs se tunne kun oikeasti onnistuu, vaikkei ihan suunnitelman mukaan mutta kuitenkin?
Wou, se on todellakin minun suosikkejani. Entinen hevoseni sitä minulle todellakin opetti, harvemmin sitä onnistuttiin, mutta kun onnistuttiin jossain... Sitä ei sanat riitä kertomaan. Etenkin sen hevosen kohdalla se oli vielä normaalia suurempi tunne, sama tunne tulee lähes yhtä voimakkaana varsojen kanssa. Sekä tietenkin ratsastuksessa, sillä en voi sanoa osaavani sitä edes vähää ja jokainen onnistuminen tuntuu entistä suuremmalta. Paljon on oppimatta ja paljon pitää muistin perukoilta kaivella, mutta silti ratsastan ja pidän lähinnä hauskaa. En tosiaan kentällä pyörimisestä niinkään nauti, mutta pelto on jo aivan eriasia. Siinä on kiva etenkin uusien ja vanhempienkin tuttavuuksien kanssa testailla missä mennään ja löytää todellakin niitä uusia nappuloita - niitä mitä ei edes tiennyt olevan olemassa. ;)

Mutta maasto (ja mäet), siinä on minun rakkauteni, etenkin ravi/laukkasuoralla, jossa saa vain painaa menemään lujaa... ♥