Tavotteita vuodelle 2013

Tänään sitten päätin laittaa Leksan omistajalle viestiä, että jos pitäisin hieman taukoa maastoilusta maaliskuun alkuun. Meillä on nyt koulussa kokeita aikalailla ja saatiin äidinkielen päättötyön tehtävänantokin. Sen pitäisi tosiaan olla valmis maaliskuun alussa, joten jollain tapaa kiirettä pitää. Koitan parhaani mukaan tasapainottaa aikaa kavereille, hevosille (joissa omat luonnollisesti etulyöntiasemassa - ihan kun ne ei muutenkin kaikessa) ja vähän vaikka ryhdistäytyä koirankin suhteen, sillä haluan kuitenkin itse liikkua päivittäin mahdollisimman paljon. Tämän kaiken sekaan täytyy koittaa saada koulutyötkin. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, 7 päivää viikossa ja 4 viikkoa kuukaudessa. Vuodessa on 12 kuukautta, ja elämässäni kenties (toivottavasti ainakin) päälle 75 vuotta, joista  15 ½ olen jo ehtinyt kuluttamaan.

Koska mulla ei oo oikein mitään kirjottelemista vieläkään, niin aattelin vähän miettiä tavotteita tälle vuodelle. Se jääkin sitten arvoitukseksi, miten ne mahtavat toteutua mutta ainakin yritetään. :)

Ensimmäisenä tavotteista on tietenkin yhteishaku, joista pitäisi päästä Ypäjälle haastatteluihin ja jos hyvin käy niin ihan opiskelemaan asti. Ypäjällä minua venailee sitten Tiina, joten toivottavasti tässä hommassa olisi nyt onni mukana. :) Kaikki sanovat, että no kyllä sä sinne pääset ihan heittämällä. No, onhan minulla sentään 13 vuoden hevosenomistushistoria ja kokemusta niin poneista, vaikeista tammoista kuin nuorista oreistakin sekä takakaviota tarjoavista (+ kyrpä otsassa tietty) ruunista. Kahden hevosen kasvattanut, mutta sinänsä en voi niitä pitää kasvattaminani, sillä ensimmäisen aikoihin olin niin pieni, että tuskin tajusin juurikaan mistään mitään. Paitsi sen, että Zinnia odotti varsaa ja kun varsa syntyi se oli pehmoinen ja kiva ja jee.. Toisen aikoihin olin jo paljon vanhempi ja tajusin jo jotain asioista. Sen sijaan orivalinta (sekä emä) meni päin honkia ja tuloksena oli Leikko-Inkeri. En todellakaan ole ylpeä niistä, mutta tulevaisuudessa olenpahan viisaampi. Eli nuo kaksi lähinnä nimellisyyksiä vain.

Toisekseen, aion touhuta Hotikan kanssa kaikenlaista. Tulevaisuudessa sen olisi tarkoitus olla niin ravi-, työ- kuin ratsuhevonenkin. Eli monitoimihevonen. Mutta lähinnä tässä ajan takaa nyt sitä, että talvella pitäisi olla menossa jo kärryt perässä kevyttä hölkkää. Oikeastaan syksyllä jo.

Kaks puol, teen parhaani, jotta saisin Hotikan mukaan Ypäjälle mikäli siis pääsen sinne.

Kolmas, koitan saada Hotikalle maininnan hyvin hoidettu näyttelyssä. :) Eikä se kakkonenkaan pahitteeksi olisi.. ;) Tällöinkin suuntana pitäisi olla siis nyt keväällä Ypäjä. Tähän samaan voin ehkä lisätä tavoitteen jonkinnäköisestä lihaksesta näyttelyyn mennessä. Poitsu on nyt aika köyhässä kunnossa, katsotaan katsotaan.

Neljäs, aion olla yhden yön mahdollisesti Tiinan kanssa Hotikan orilaitumen vieressä. Lisäksi aion käydä katsomassa sitä usein! :) Voin vain kuvitella millaisia kuvia saisin mahdollisesti poitsusta, kun kaunis kesäpäivä SEKÄ yö ja seuraava aamu aikaa kuvata pikkuista siellä. Todennäköisestihän ne syövät koko sen ajan ja vähän riehuvat, eli kuvat saattaisivat olla aika yksitoikkoisia. Onhan siinä sentään golffaus mahollisuudet lähellä, eli mennäänhän vaan viettämään aikaa sinne sitten. ;)

Viides, muttei tietenkään vähäisin, eli mahdollisimman paljon kuvaamassa ja etenkin kehittää omia kuvaustaitoja. Toisaalta, se on ehkä vähän fiilispohjaista. Jos väkipakolla änkee kuvaamaan kaikki tapahtumat mitä tulee mieleen, niin kyllähän se inspiraatio hommaan kupsahtaa ennemmin tai myöhemmin, ja siitä tulee rutiinia ja arkistointia, oma luovuus kuolee. Sen sijaan nyt mietin ehkä ennemmin ihan omien eläinten kuvausta sekä ystävättärien eläimiä, vapaamuotoisempaa siis. Jos on tapahtumassa kuvaamassa, sitä usein odotetaan että otetaan aina samalla kultaisella säännöllä kuvia. Rajaus on lähes poikkeuksetta samanlainen kuvasta toiseen ja ne ovat massaa. Sen voi huomata hyvin ihan omista kuvistani, kuten olen minäkin tehnyt. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen Issikkatilalta saamiini kuviin, ne ovat omalla tapaansa erilaisia ja pääsin aikalailla toteuttamaan itseäni, minulle tarjottiin hyvät mahdollisuudet.
Myös arabinäyttelyssä sain erilaisia kuvia, ehkä niissä tekevät jo ihan vaan omanlaisuuttaan jo hevosen rotu ja kaikki. Kuvaus on aina ollut hyvin lähellä sydäntäni nyt jo 6 kokonaista vuotta.

Nyt varmasti ymmärrätte? =) Ehkä niitä haaverotuja, joita haluaisin kuvaamaan (laitsalle tms) ovat: arabit, amerikan miniatyyrit, paint/pinto/quarter/appaloosa/knapstrut, jotain tukkajumalasuokkia (tai oikeestaan mitä vaan tukkajumalaa), friisiläistä ja lusitano/pre. :D

Ja voi vaan niitä muistoja siitä Issikkareissusta, oli kyllä mahtavaa. Alkuun mun piti mennä sinne Niinan kanssa, mutta lähdettiinkin Tiinan kanssa kun Niinalle tuli menoa silleen ikävästi. :) Ehkä nää kuvat kertoo enemmän, kun että selitän teille kaikkea ylimääräistä tässä.....

Tietenkin jos jollain nyt heräsi ahaa-elämys että haluais mut kuvaamaan tallilleen sua ja heppaa/ponia/koiraa tai ihan vaikka kissaa tms niin senkun ottaan yhteyttä vaan osoitteeseen annmarie.hamberg@gmail.com! :) Sen mitä skootterilla Janakkalasta voin kulkea n. 1h (huom sillä skootterilla!) niin on ihan ok, ainakin mun mielestäni. Ja jos yhtään laskuja helpottaa, niin noin puolet autojen ajoista pois ja aletaan oleen niissä skootterin vauhdeissa.

Ja takaisin tavoitteisiin...
Kuudes, aion opetella ratsastamaan paremmin. Suunnitelmissa, että pysytään ihan suht nätillä istunnalla kaikki askellajit kyydissä ja väistöjä jne. Kuulostaa että no problem, eihän siinä tavallaan olekaan. En vain voi sanoa, että nauttisin ainakaan kentällä pyöriskelystä. Maastoilut on ihan ok, mutta kyllä ne kärryt vaan vetää mua puoleensa! Ja tietty muu hevosen kanssa touhuilu. Mutta koska mulla on aika tarkka linja siitä, että hevosen liikunnan tulee olla monipuolista niin onhan toi ratsastuskin siinä määrin pakollinen. Onneks ei oman ponskin selkään tartte vielä muutamaan vuoteen.

Seitsemäs, koitan pitää Hotikan orina. :) Tää on semmonen asia, mitä moni varmasti kavahtaa siellä kotisohvilla. Itse en näe mitään ongelmaa pitää oria, jos se osaa käyttäytyä ja jos sitä osaa käsitellä. Tietenkin siinäkin on omat haasteensa, onhan Suomessakin sentään talleja jotka eivät halua oreja ollenkaan tms. Ehkä sekin on vähän, että jos siitä ei tee numeroa niin eipä se sitten sen suurempi asia ole. Näin mä aattelen, koska äkkiähän se oripoika pääsee niskan päälle, jos ihminen pelkää. Pitää vaan muistaa ne omat jipponsa sen homman kanssa ja silti koittaa kohdella sitä kun mitä tahansa muutakin hevosta.

Tietenkin osa nyt meinaa, että mitä toikaan tietää. Eihän sen hevosella ole mitään jalostusarvoakaan tms. No, asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Olen ehkä nuori, siitä ei pääse minnekään. Mutta haluan edes yrittää, koska Hotikalla on nyt varsana BLUP-arvo 119, Tihurilla (jolla oikeesti on sitä jalostusarvoo) se on vaan 115. Ero tulee varmaankin siitä, että isä on ravikuningas jne. Lisää blup-arvosta löydätte mm. täältä.

Kahdeksas, joka ei ole niinkään tavoite vaan yleensäkin jännityksen aihe. Jännitän, minkä värinen Hotikka oikeasti on. En ole koskaan nähnyt sitä kesäkarvassa, vain varsa ja nyt talvikarvassa. Etenkin minua kiinnostaa minkä väriset ne sen jalat on sekä se, tummuuko se tuosta nykyisestä yhtään. Vaikka taitaahan se yleensä olla niin päin, että talvikarva on se tummempi. Mutta kuitenkin, jännityksellä odotan mitä tulevan pitää!

Let's hope, että kaikki menis nyt vaan mahdollisimman hyvin ja elämä hymyilis. Voishan sitä toisaalta ajatella, että kaikki menee päin takamusta, koska vuosiluvussa on 13. Eiköhän se vain ole enemmänkin omasta asenteesta kiinni miten elämä menee. Jos uskoo ja luottaa juttuun, tekee töitä sen eteen ja on positiivisin mielin niin tuppaahan se menemäänkin sitten vähän niin. Sopeutumista ja kiitollisuutta unohtamatta ;)

Nilpertti tallissa

Koska ei ole hevosten kanssa sen koomin mitään ihmeellistä tehnyt, tulee tästä aika kissapainotteinen postaus. Tietenkin Hotikka on ollut aikalailla joka päivä käytävällä, toisinaan niin että äiti pitää ja toisinaan ihan naruissakin muistutuksena. Ollaan myös tutustuttu pesarissa vaanivaan letkuun, mikä on ihan okei jos se ei koske - tai sylje sitä ällöttävää märkää juttua päälle.. Tietty jos se märkä juttu on ämpärissä ja ollaan häntäpesulla, mami turvallisesti pesemässä ja vahtimassa vieressä ettei mikään mato hyökkää kimppuun, on asia jo paljon helpommin sulateltava.

No, lähdettiin sillä liikkeelle, että poitsulla on kova jano kun tulee sisältä, ja pesarissa letku päälle ja poitsu saa omia aikojaan tulla tahdillaan juomaan ämpäristä johon se letku syöksee sitä märkää läpinäkyvää juttua, jota myös vedellä kutsutaan. Nojuu, tietenkin se turpa pitää tunkea siihen letkuun kiinni niin, että vedet menee pitkin naamaa. Eipä oikeestaan ihmeempiä siis.

Sen sijaan "järjestin" photoshootit talliin Nilperölle, joka vaikutti ihan iloiselta kattiselta siihen hommaan. No olihan se sitä, suht kivaa jälkeäkin kun saatiin lopulta. :) Tässä nyt siis lähinnä vain kuvia, kun ei ole juttuakaan kirjoittaa.

Hitsit, onpas mulla hyvä persus!

En irti päästä koskaan... 

As I said... ;)

And still catch it !

Näin mä loikkaan kun tiikeri konsanaan.
Sori värit, oli automaatilla valkotasapaino ja heitteli pahasti. En oikein löytänyt optimaalistakaan säätöä
nopeasti selattuani kaikki mahdolliset läpi (tietenkään en jaksa säätämällä säätää) joten sai luvan
kelvata!

Poika, joka leikittää kissaa ja hakkaa munapeliä (y)

Eiköhän nää kuvat vähän selvennä tota meitin Niiloa. Siis sehän on tyttö, jos joku ei vielä tiennyt.. :D

Shopping and what I want...

Onko nämä taas niitä päiviä, kun olisi valmis ottamaan jonkun toimivan automaattihepan, jonka kanssa ei tarvitsisi tapella mistään.. Kyllä on, mutta tiedän tämän menevän kuitenkin ohi, kunhan tulee sellaisia päiviä kuin eilinen. Ehkä eniten tässä minua lannistaa Hotikan todella outo käytös  tallin edustalla ihan muuten vain hengaillessa. Pitäisi joskus kokeilla lähteä sen kanssa ihan vaan kävelemään tuonne tielle ilman Förstiä. Toisaalta se on kerran hypännyt pystyyn narussa, pari kertaa ollut sellainen olo että seuraavaksi keulii. Muistaakseni tänäänkin yritti hieman leikkiä kynttilää, jäipä onneksi ajatuksen tasolle vain.

Aamulla karsinasta tultiin astetta vauhdikkaammin aamuisella, mutta mentiin me sitten takaisin ja tultiin nätisti. Sen sijaan tänäänkin herra oli käytävällä, pakko kehua pitkästä pinnasta (ja koputtaa samalla puuta) sitä. Onhan se sentään n. 20min käytävällä ja jää nätisti odottamaan vaikka menisikin valjashuoneeseen hakemaan jotain. Tänään kaviot olivat eilistä helpommat, alkuun ei meinannut millään nousta, mutta kun nousi niin muutaman nykäsyn (ja sitä myöten komennuksen) jälkeen lopetti. Sitten nojasi ja nojasin takasin - ikään kuin tökkäsin samassa - ja tämän jälkeen seisoikin omilla jaloillaan. Haavaton takajalka oli myöskin aikamoinen nykijä, mutta rauhoittuihan sekin lopulta.

Kuopimista esiintyi kaksi vai kolme kertaa, tänään lopetti jo toisella kerralla äänellä ja ensimmäisellä jouduin äänellä komentamaan sekä läppäisemään rinnukseen mikä nyt onkaan. Peruutus moitteetonta, väistämisessä ensimmäisellä yrittämällä meni hieman eteenkin, mutta korjasi hyvin muita siirtymisiä.

Lisäksi kun meiltä juuri pääsi loppumaan valjasrasva, niin päätin sitten tilata sitä lisää. Kauhea inspiraatio puunata noita varusteita... :o Näistä tuotteista ei ole sen pahemmin havaintoa, mutta kokeillaan. Suht edullisesti ainakin. :)

 
       Nahkarasva  Hööks  9€                            Kaviorasva Hööksiltä 14€ ;)

Muistin tässä samassa sen karvakiillotusaineen, mutta jääkööt nyt toistaiseksi. Ostelen sen sitten lähempänä näyttelyitä ja semmoisia. Sellaisia juttuja! Hitsit, mulla on nyt taas jotenkin niin outo olo - en vain osaa selittää sitä..

Paukkupakkasia ja onnistumisia

Meni hetki kerätä itseni ja ajatukseni, jotta voisin kirjoittaa edes jotain järkevää. Eniten tässä keskittymistäni häiritsee ehkä talliin jäänyt kamera. Matka ei todellakaan ole pitkä, selviän siitä pikku sprintillä. Sitä juoksee muuten yllättävän nopeaan talliin, kun pakkasta on ulkona lähemmäs 30 astetta.. :) Tuntuu, ettei koskaan olisi juossut niin nopeaa, lyhyttä ehkä 50 metrin matkaa. Lisäksi päätä painavat muutamat kuvausjuttuset, sillä ne ovat yllättävän tärkeitä minulle mutta aikaa (ja kyytejä) ei tunnu löytyvän näin talvisaikaan oikein mistään.

Sen sijaan olen puuhaillut tallissa nyt vähemmän kuin yleensä, mutta ehkä se on jopa hieman positiivistäkin, sillä eihän ne hevosetkaan varmasti halua kokoaikaa olla ihmisen häiritsemänä. Siis että kaippa nekin jotain omaa aikaansa tarvitsevat. Käytävällä Hotikka on ollut loppuviikosta, olinhan sentään kipeänä alkuviikon.

Tänään heräsin, valaistuin, silmäni avautuivat tms. Huomasin kuinka nätisti Hobitti todella seisoo käytävällä. Kiinnitin huomiota myös väistämiseen, joka on ennen ollut aikamoista punkeamista (välillä kylläkin). Ennen pyytäessäni väistämään sivulle, se meni poikkeuksetta sekä eteen että hieman sivulle. Tänään liike oli sinne minne pitikin eikä pyrkimystä eteen väistämiseen ollut. Kuulostaa jo ihan joltain sepitykseltä päivän ratsastuksesta, jota en kylläkään harrasta sillä tavalla, että pystyisin siitä kirjoittamaan tänne mitään kauhean yksityiskohtaista... Sen sijaan uusi ongelma kenties kohdattiin kavioissa. Niiden nostelussa on ollut aikaisemminkin jo ongelmaa, nojailua ja semmoista. Tänään toinen etunen oli suhteellisen helppo, nykimistä ei ollut juurikaan kunhan se ensin sai nostossa jotenkin pungettua sen takaisin alas. Todennäköisesti minun mokani, mutta senkun kaviota uudelleen ylös ja vaatimaan hyvää "suoritusta". :) Yleensä se nojailee kyseisen etusen kanssa paljon, mutta ei tänään. Ehdin jo yllättyä positiivisesti, sillä se vaikutti jotenkin liiankin helpolta. Tämän jälkeen vuorossa oli saman puolen takanen, se jossa on haavakin, ja nosti sen ihan kunhan vain liu'utti käden säärtä pitkin vuohiseen. Ongelmaton kavio jälleen. No, tietenkin toinen puoli olikin ihan tuskaa. Etusessa nojattiin huolella, oltiin melkeinpä kontillaan siellä kunnes punkesin takaisinpäin ja vaadin kunnollista olemista. Nojailu loppui tähän, mutta nykiminen alkoi.... Takajalat ovat olleet aina ne helpoimmat, mutta nythän se keksikin nykiä/potkia silläkin. Varsin voimatonta se oli, minun onnekseni, joten sain pidettyä jalat hyvin ylhäällä.

Olen periaatteenani pitänyt, että vaadin siihen asti kunnes tulee edes yksi onnistunut pätkä. Eli jos se nykii tai pelleilee muuta, niin tappelen niin kauan kunnes rauhoittuu ja tekee kuin pitääkin, sitten lasken kavion ja kehut. Ihan toimiva systeemi, Inkku oppi tämän kaviohomman yhdessä päivässä, kun ne nosteltiin juoksutuksessa aina kun vain tuli tilsaa. Eli parin kierroksen välein. Olihan sekin polvillaan alkuun ja muistaakseni kaatuikin kun nostaja lähti alta nojauksessa. Mutta kuten mainitsinkin, oppi eikä enää sen jälkeen pelleillyt. Olen siis aika luottaivaisin mielin tämänkin yksilön suhteen.

Lisäksi kuopiminen on alkanut, mutta lopettaa ihan nätisti kun laittaa vain käden tielle ja 'hm' tuhahtaa toruvasti. Kaviokin tänään lensi kertaalleen, kun pääsi herra kainalopesulle käytävällä ihan vain sienen kanssa. Hyväksyttävää käytöstä se ei ole enkä halua sen yleistyvän, kitkennässä siis.. Suulla pelaaminen vähentynyt huiimasti! :o Olen ihan jopa ylpeä poikasesta kun jättänyt sen pelleilyn suurimmaksi osaa. Pitäähän sitä nyt vähän, mutta olen luottavaisin mielin senkin asian suhteen.

Miehistä....

Kivasti bloggeri teki kuville ihmeitään. :/ En ole koskaan nähnyt koiran tulevan noin nopeaa sisään!

ps. Kuvitelkaapa vain mitä oli laittaa heppaset ulos päivällä yhden maissa... Aurinkokin sattui paistamaan. Försti sai jopa 300g toppiksen ulos, wou. ;)

Sanotaanko, että vihdoin olen kipeä. Jonkun aikaa ollut olo, että tulisi kipeäksi mutta nyt vasta. Äitillä kaikki oli kipeitä pari viikkoa sitten, välipäivinä. Heillä oli päälle 38 asteen kuumeet ja kaikki, mutta minullapa on olo kuin katujyrän alle jääneellä ja kuumetta ei ole nimeksikään. :) Vihdoin nyt iltapäivästä olen siinä kunnossa, että kouluun asti pääsisin. So yehaa! Tänään pääsen jo tallinkin siis. ;)

Kirjoittelen epätavalliseen tapaani nyt iltapäivällä, sillä olen kuolla tylsyyteen. En keksi oikein mitään mielekästä tekemistä, joten aloitanpa selaamalla kaikenlaisia kuvia. Lisäksi haluaisin hirmuisesti mennä kuvailemaan ulos, mutta arvatkaapa vaan... En taida. Sen sijaan suorastaan hingun päästä siivoamaan karsinoita ja tekemään kaikkea muutenkin.

Lauantaina olin kuvaamassa Kaisaa ja Masaa. Viimeksi maneesissa ei tullut kivaa jälkeä, sillä MP'llä oleva maneesi on hyvin pimeä ja luo omat haasteensa kuvaamiseen. Nyt mukanani oli jalusta sekä kamerassa kiinni valovoimaisempi 50mm/1.4. Tällä sain jo paljon parempaa jälkeä viime kertaan verrattuna, ja saatoin itsekin olla tyytyväinen kuviin. Kaisa varmasti on kirjoittanut siitä enemmän blogiinsa, joten ylempää löytyykin linkki sinne.

Heppojen kanssa en ole pahemmin puuhannut, koska kipeänä ja postauskin jäi laihaksi... :D Huomenissa sitten!