maanantai 20. tammikuuta 2014

Aamu, päivä, ilta...

Tässä postauksessa on taas hirveästi kaikkea kivaa tavaraa, lähinnä siis tekstiä. En tiedä, silmäilettekö mielummin kuvia vai luette iän ikuisen tylsiä päivittelyjäni asiasta kun asiasta.. En osaa sanoa myöskään, tapahtuuko elämässäni/hevosten parissa asioita paljon vai todella vähän, vai miksi tuntuu tällä hetkellä vain hieman vaikealta kirjoitella mitään.

Kuvaa ikkunastamme iltapäivällä

Osasyynä tietenkin on varmasti oma passiivisuuteni. Oikein mikään ei ole innostanut viime aikoina, pitkä ja etenkin pimeä syksy teki tehtävänsä ja ylimääräinen into oli tipahtanut jo aika alkumetreillä pois. Lukiohan söi kanssa aikalailla ja siitä onkin hetkinen jo paranneltu itseään. No joo, nuohan sijoittuvat hirveän pitkän ajan taakse... Mutta täällä opistolla ollessa, tulee vähän ongelmaa ettei sitä tule kuitenkaan oltua hevosten kanssa siinä määrin mitä kotona (toki ihan luonnollista) ja kotonakaan olen harvemmin niin siitäkään sitten on paha kirjoittaa mitään. 

No, opistolla ollessa meillä on nyt ollut teoriaviikkoja ja talliviikkojakin on vissiin kaksi ollut (yksi viikolla 2 ja toinen ennen lomaa). Suunnitelmissani menen siis vasta hiihtolomaviikoksi kotiin, oikeastaan kaipaankin jo sinne! Todennäköisesti silloin ajellaan sitten poikia yhdessä äitin kanssa, kaikkia kolmea siis ja eläkeläistä liikuttelen monimuotoisesti...? Tihurihan otetaan nyt täältä Ypäjältä treenistä kotiin hieman kasvamaan, sen keskittyminen on vähän hakusessa vielä - vaikkakin kuulemma parantunut - ja ongelman muodostaakin, millä ajamme heppasta porukassa... :D Vissiin täytyy sitten ottaa toinen pojista taakse menemään tai vaihtoehtoisesti Förstiä mahdollisuuksien mukaan, vaikka perähevoseksikin.

Kuvaa ikkunastamme päivällä

Ajamaan olen päässyt suhteellisen usein, oikeastaan aina kun vaan on jaksanut ja meillä on koulun puolesta keskimäärin kerran viikossa ajoakin koko tämän kevään. Ratsastusta on hieman harvemmin, en laita ollenkaan pahakseni tätä jakoa. Muita se tietenkin voi haitata, sillä olen luokaltamme ainoa noihin ravihevosiin päin suuntautunut henkilö.. Varmaankin jonkun 3-4 päivää viikosta olen joko ulkopuolisten tai opiston ravihevosten kanssa puuhaillut. :) Nimikkoakin on tullut harkittua useampaankin otteeseen. En tällä hetkellä ole yhtään varma, miten tekisin asiat. Toisaalta se tuntuu hieman turhalta, koska vain toukokuuhun asti aikaa kunnes hepat lähtee laitumelle, mutta onhan sekin toisaalta taas pitkä aika.. Saas nyt nähdä miten tässä mielensopukat päättää, jos koskaan ikinä päättävätkään.

Kuvaamisessa olen ollut passiivinen myös. Jäin vuoden 2012 kuvausluvuista paljon viime vuonna, ja nyt olisi varmaankin aika nostaa taas vähän lippua korkeammalle tänä vuonna. Vaikka 2013 alussa lupasinkin, että kuvaisin enemmän kuin koskaan ennen, ei se tainnut kuitenkaan totetutua.. Koneeni mukaan olisin jäänyt viime vuonna muutamalla tuhannella kuvalla, tuntuu enemmältä.

Kuvaa ikkunastamme yöllä

1 kommentti:

  1. Sinut on haastettu!otatko haasteen vastaan?;)
    http://teamrujoataidetta.blogspot.fi/

    VastaaPoista