torstai 8. joulukuuta 2011

Hui kauhee, nyt ei ole mennyt viikko kuin olisi pitänyt!

Joopa joo. Ensinnäkin veikkaan ettei mun elämän tasapaino ole ihan kohdillaan, tuntuu että aikaa ei riitä oikeisiin asioihin ja niitä turhia (kuten koneella olo) tulee tehtyä ihan liian paljon ja kauan. Toisekseen tuntuu, että olen laiminlyönyt tehtäviäni täällä kotosalla..

Myös olen kokenut toisinaan tyytymättömyyttä itseeni kun en ole ehtinyt kuvailemaan elukoita vielä lumessa, vaikka sitä on ollut jo liki 4 päivää maassa, tänään näköjään tuleekin astetta enemmän ja huomiseksi on luvattu vielä lisää lunta. Ehkä siis viikonlopun aikana saan aikaiseksi sen verran enemmän, toisaalta päiväni menevät aikalailla näin...

klo 06.00 - Herään tai ainakin yritän..
08.00-(12.30)14.00 - Olen koulussa.. Kuusi tuntia kolmena päivänä viikossa ja viisi kahtena päivänä!
n. 30min koulun loppumisesta saavun kotiin
14.35 - Hevosten ruokinta ja karsinoiden siivous
15.00 - Syön kotona, harvemmin tulee koulussa syötyä.
16.00 - Olemme äitini kanssa valmiit suuntaamaan kohti hevosten liikutusta ja vähintäänkin niiden sisälle ottoa.
18.00 - Doodii nyt ollaan siinä vaiheessa päivää että voi aatella ihan virallista dataustaukoo!
20.00 - Suihku / sauna ja muuta hillumista.
21.00-22.00 - Noniin ja hyvää yötä jotta jaksaa aloittaa päivän alusta.

See ya, nyt liikuttamaan heppasia. (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti