maanantai 29. heinäkuuta 2013

Vähän päivittelyä

Mulla on ollut ikuisuuden työnalla postaus tuosta Saksan reissusta ja se on pistänyt sitten kaikki postailut tässä viimeaikoina ihan päreiksi. No, nyt ajattelin kuitenkin edes jotain ilmoitella tänne itsestäni ettei ihan tule kuolemaa.. :D Paitsi tietenkin netti on erimieltä minun blogittamisistani ja parhaansa mukaan temppuilee.

Ensinnäkin, nyt viime päivinä on tullut fiilis että jee, ypäjälle! Koska Tiina sinne lähti sunnuntaina (viikko sitten) ja minä jouduin tänne jäämään yksikseni heppailemaan - okei enhän mä nyt yksin, mutta siltä se vähän tuntu. ): Sain juuri kuulla, että isä on ottanut vapaatakin oikein viimeiselle lomaviikolleni. Hän siis ei niin kauheasti hepoista välitä, meinaa että ne on aina vaan rahanviejiä ja mitään iloa muualla kuin leivän päällä. Alkuun oli tuosta Ypäjästäkin silleen, että no ihan humpuukkijuttua kunnes kuuli hakijamäärän, sisäänotettavien määrän ja lopulta näki ne paperit ja sen vähimmäispistemäärän. Jostain se arvostus yhtäkkiä tuli, varmasti äitikin hänelle tarpeaksi sitä hoki kuinka hyvä koulu se loppuen lopuksi on..
No, nyt hänelle on iskenyt kauhea paniikki kun tytär lähteekin melkeen 16-vuotiaana pois kotoa ja silleen..... Ja tämä hösötyksen määrä, kuolen! Vaikka hyväähän isä sillä vaan meinaakin.. :)

Oikeastaan nyt vähän semmonen ooof, en ole käynyt juuri missään tapahtumissakaan kuvaamassa. En ole ehtinyt oikein minnekkään itseasiassa. Kaikki aika on mennyt tallia siivotessa, kavereita nähdessä (ja silti tuntuu etten ole edes nähnyt ketään!) ja tietenkin Förstiä liikutellessa. Kuvat ovat tupla-tippumisen jälkeisen päivän juoksutuksesta, kun minusta ei ollut vielä selkään keikkumaan kipeän takalistoni kanssa. 

Uuh mama mikä peba ;) Tommoset kankut on mun mieleen (© Nea)

© Nea

Kulkee se sitten ihan rennosti hienosti etupainoisenakin toisinaan :) (© Nea)

Eilen Förstillä oli jotain ongelmia, selkeästi tuuli väärästä suunnasta tms. Herra ei antanut kiinni minulle ollenkaan, kunnes vasta lahjonnalla eli raksukupilla. Tallissa se oli kuitenkin normaali itsensä, seisoi nätisti paikallaan tekemättä mitään. Käärin nopeasti pintelit (sen tosiaan huomasi etten niihin sen pahemmin panostanut) jalkoihin suojien sijaan, sillä meidän toisesta etusuojasta on vähän tarra ottanut osumaa eikä pysy kiinni alhaalta. Tarkoituksena oli vähän tuuppia ja tehdä hommia pellolla, tosin muutin suunnitelmaa pieneen ravitreeniin.. Vedettiin siis pellolla ees taas, toiseen suuntaan hölkkää ja toiseen sitten kovempaa ravia. Pari hassua kaarretta tehtiin matkalla, ei tosiaan ehtinyt tekemään mitään kun jo mentiin.. Sitten viimeisellä kunnon vedolla mentiin jo ihan kolmitahtisella laukalla, jolloin taas tuli semmonen nätti uukkari. Ai että mä niin tykkään siitä hevosesta.. Sitten tultiin vielä ihan nättiä ratsuravia, mitä pystyi siis keventämään, ihan viimeiset suorat. Siinä kohdin olin varsin tyytyväinen hevoseen! Käynnissä mentiin vielä vähän kootumpaa käyntiä, josta ei meinannut tulla mitään. Parin onnistuneen pätkän jälkeen otettiin väistöt molempiin suuntiin. Oikealle se väistää todella hyvin, vasemmalle heikommin mutta meni kuitenkin ihan kohtuudella. Ennen se ei ole tahtonut mennä vasempaan ollenkaan, punkenut vastaan ja alkanut pelleilemään omiaan. Lopuksi annoin sille pitkät ohjat ja vapauden kuskata pellolla omia polkujaan.





Ja tässä vaiheessahan vuorokausi on vaihtunut taas monen monta kertaa

Lisäksi raahattiin Förstille satula skootterilla, sovitukseen kylläkin, mutta koska se kuitenkin suhteellisen hyvin Förstille sopi niin päätettiin jättää se sinne. Myös laukkailtiin pellolla, tai no minä pidin tunnin tapaista ja Milla ratsasti sekä loppuun tosiaan laukkaili ja hyppäsin itse sitten käyntejä menemään. Siitä (laukkailusta) minulla on videota, mutta heppa näkyy kyllä niin kauhean pienenä (zoomata kun ei tietenkaan iPhonella voi), joten jääpi sekin ihan vain minun ilokseni.. :)

Olin myös aikaisemmin kaveriani ja hänen vuokraheppaansa kuvaamassa sekä tietenkin kuvaillut samalla Chiliä kun ollut tallilla. Annetaan kuvien kertoa!










Muistattehan myös ettei tämä blogi tarjoa kuviaan kopioitavaksi tai käytettäväksi missään ilman lupaa!

4 kommenttia:

  1. Nää sun kuvat on oikeesti upeita !! Voisitko tehä postauksen tosta ypäjän hakuprosessista? Mulla olis tarkoitus sitten kun tästä olen 8 ja 9 käyny ni heti 9 jälkeen hakea ypäjälle opiskelemaan, olis mielenkiintoista kuulla sun ajatukset ymsyms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tietysti voin tehä! Kirjoittelen siitä sitten varmaan enemmän ensimmäisten päivien aikana sieltä / kun ollaan sitten muutettu. :)

      Poista
  2. Millä välineillä kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Nikon D60 (eläkkeellä ja varakamerana) ja aktiivisena toimii Nikon D300s. Objektiivejä minulla on kolmenlaista, Sigmalta 70-200/2.8 & 50/1.4 sekä Nikkorin peruskitti 18-55/3.5-5.6 :)

      Poista