maanantai 4. helmikuuta 2013

Juoksutusta pitkästä aikaa

Tänään oli tarkoitus ottaa tarhassa irtojuoksutuksena rauhallista ravia ja käyntiä, joka ei tietenkään onnistunut, sillä Förstillä oli joku 'ole formula'-vaihde päällä. Olen opettanut ne liikkeelle naksutuksesta, josta aion siirtyä pikkuhiljaa käskyihin käynti, ravi ja laukka. Minun tuurillani en tietenkään tässä onnistu, eikä se sinänsä minua haittaakaan. Vaikka opettamisestahan se vain kiinni on...

Alkuun kaikki sujui ihan okei, tosin hepat meinas että nyt mennään eikä meinata ja paineli menemään noh.. lennokasta ravia molemmat! Försti on upea liikkeessä ainakin minun silmääni, sen askeleessa on ilmaa ja näyttää kevyeltä. Hotikka sen sijaan pettää ulkokuoreltaan, joka on ainakin toistaiseksi aikamoinen pallo, ja ravailee todella kevyesti, ei tosin niin lennokkaasti mitä tältä lämppäriltämme irtoaa. Itseasiassa minulla on pari videon pätkää mitä en ole täällä edes julkaissut vielä, joten ehkä tässä vaiheessa olisi sekin ihan kohdallaan. Eihän se nyt mikään super hieno ole, mutta voisi olla (aika näyttää). Aika tavisputte loppuen lopuksi. :D


Video otettu viime vuoden puolella, tänään liikkui hieman kivemmin ainakin omaan silmääni. 

Tosiaan, lopputulos minun hienoista rauhallisista raveista hangessa oli lähinnä unelma viime yöltä.. Alkuun jouduin hieman hätistämään kaksikkoa liikkeelle, mutta liikkuivat todella hyvin omalla moottorillaan lopun. Kauaa en juoksuttanut (ja taisi se Försti pääasiassa painella..), sillä Hotikalla ei ole kuntoa nimeksikään ja sitä tässä lähdetään nyt korottamaan pikku hiljaa. Jospa ne lihaksetkin putkahtaisivat siinä sivussa. Pikkusella jopa tuli pari ihan itsensä kokoista pukkia ja vähän keuli etupääkin siinä ohessa kun laukkaili pitkin tarhaa. Tästäpä Förstillä sekosi, hyppi jopa pystyyn pari kertaa ja takapää taisi lennellä useampaankin kertaan.

Lisäksi vanha herra haastoi laukkakisaa pikkusen kanssa, jonka se tietenkin paljon pidemmällä askeleella ja vauhdilla muutenkin voitti. Oli mukava katsella kun sekin jotain ihan omasta tahdosta noin innoissaan teki vaikka kyllähän se juokseekin ihan suhteellisen innoissaan, kunhan vain muistaa hieman patistaa välillä. Viimeksi tuollaisen inspiraatiopuuskan se taisi saada kun virittelin pidemmälle suoralle parit kavaletit, joita Försti sitten aivan itsekseen pomppi edes ja takas. Minä nauraen vieressä tietenkin..

Loppuun otettiin vielä varmistusaitauksessa loppukäynnit, koska herrat eivät niitä irtona kyenneet suorittamaan. Yleensä nekin on irtona saatu, mutta ei todellakaan tänään. Olin pidemmälle ajattelematta heittänyt juoksutusraipan aikaisemmin pois keskelle varmistusaitausta, sillä se oli täysin tarpeeton. Kaiken lisäksi kun ne vielä oikeasti pyydettäessä juoksevat ilman sitäkin normaalistikin saatika tänään... Hotikka bongasi sen juurikin sopivasti ja tutki sitä, ei kerrassaan kauhea kapistus sitten ollenkaan niin itsekseen. Mutta mitenkäs sitten, kun Hobitti otti raipasta kiinni hampaillaan ja lähti kiskomaan sitä mukaansa? Urpo mikä urpo.. :D Onneksi se on aika arabi, että kun lähtee niin pysyy ainakin käsissä jos yhtään tajuaa pitää kiinni. Ja vaikka se lähtisikin, saa sen kiinni helposti. Tämäkin koettiin kerran pellolla rämpiessä. ♥ Tiina lähti tutkimaan miltä se lumi tuntuu ja toinen lähti vähän kirmailmaan omia polkujaan. Tosiaan antoi parin minuutin juoksentelun jälkeen kiinni ja osasi jopa käyttäytyä lopun aikaa. :)  Lisäksi oli tarkoitus lähteä kävelemään Förstin kanssa tänään, mutta hylkäsin suosiolla sen idean juoksutuksessa nähdyn esityksen jälkeen. Ehkäpä huomenna.

Tämän viikon ohjelmasta tietenkin vielä sen verran, että sunnuntaina Tiina pääsee käymään. Lähdemme katsomaan Tihuria ja Ertikkaa Vermoon silloin, sillä äitini ja isäpuoleni ajavat molemmat hevoset ihan kokeilumielessä ilmeisesti. Me olemme siis enemmänkin juujaa-miehinä siellä radan reunalla. Tihuri kuulemma menee jo 35-vauhteja siellä, mikä on jo ihan hyvin. Tämän reissun jälkeen suunnitelmissa olisi varmaankin liinausta/juoksutusta, millä nimityksellä haluaakaan kutsua. Eli ihan juoksutuksen alkeita aletaan harjoittelemaan hallitusti Hotikan kanssa. Ennakkoon minulla on ainakin tuntuma, että se tulee menemään hyvin, kunhan muistaa ottaa juoksutusraipan mukaan ainakin alkuun. Se on irtojuoksutuksessa oppinut hyvin sen, minkä pitikin (kiitos Förstin), eli että silloin liikutaan määrättyä vauhtia kun raippa on kädessä ja annetaan käsky. Eiköhän me vielä lopulta tässäkin päästä siihen, ettei raippaa tarvita tai kenties liinaakaan niin kuin Förstin kohdalla on. Alkuun on vain pitänyt ainakin liina olla, jotta se on tajunnut mitä siltä pyydetään tällä kertaa ja kun on ottanut pois niin juossut nätisti laajaa ympyrää.

Kunhan on saatu liinattua, saatetaan laittaa takaisin tarhaan ja jotain puomia, jotta tulisi tätä estepuolta hieman tutustutettua. Kyllä Hotikka menee puomista yli ilman ongelmaa, mutta jos se nostetaan kavaletiksi alkaa pieni epäröinti. Toisaalta ymmärrän sen täysin. Försti on onneksi näyttänyt hyvin esimerkkiä, että se onkin kiva juttu ja mennyt korvat hörössä häntä tötsällä yli siitä. Poitsu seurannut perässä ihan kivasti, toivottavasti sama tyyli jatkuu ja se oppii sen samalla tapaa mielekkääksi kuin velipoikakin. Tihurihan homman keksittyään - että aina saa palkkion kun hyppää sen yli - hyppi sitten ihan omaa tahtia sitä siinä sillä aikaa, kun me keräiltiin Tiinan kanssa voimia takaisin vierellä juoksua varten.. :) Aina se palkittiin ylityksestä, tai edes yrityksestä. Tarkoitushan tuosta on sitten jatkaa sitä sarjaksi ja siitä aina pidemmäksi, lopulta kenties ihan radaksi asti..

Kolme kultaista sääntöä: Lahjonta, uhkailu ja kiristys, joista ensimmäinen ja viimeinen taitaa olla meillä käytössä.. Ainakin Förstin kohdalla, kun ei meinaa saada sitä karsinasta enää käytävälle. Mitään ongelmaa ei ole, jos sen harjaa sitten karsinassa tai etteikö antaisi kiinni tai mennä vierelle yms, mutta tekee totaalisen stopin käytävälle menossa. Eikä sille ole edes oikein muuta tehty käytävällä/pesarissa kuin harjattu ja pari satunnaista kertaa pesty. No jaa, ehkä se siitä vielä. Tuleehan se vielä ihan nätisti herkuilla käytävälle - herkkuperse kun on - ja jos vain jaksaa venata siinä jonkun aikaa, että tulee omia aikojaan ihmettelemään.

Tiistaina (12.2) Tiinan olisi tarkoitus tulla taas käymään, jolloin koetetaan lähteä, lue lähdetään, ekaa kertaa kävelylle ainoastaan Hotikan kanssa. Tarkoituksena olisi aloittaa ihan vaikka pihassa olevan autojen kääntöympyrän kierto. Förstillekin ehkä tulee hieman testailua, miten se selästä käsin oikein kulkee noin yleisesti ottaen, kun tarkoitus olisi laittaa Tiina selkään keikkumaan. En tiedä vielä mitä itse kuski tähän sanoo. Eiköhän vastaus tule piakoin. :) Johonkin väliin pestään vielä Tiinan kanssa Hotikka.

Joku päivä otetaan myös ihan maasta käsittelyä ja jonain päivänä varmaankin laitan käytävällä sille ajokamat päälle hetkeksi vain. Saas nähdä, eiköhän sitä mennä vähän sillä, että mikä tuntuu milloinkin hyvältä.

Ja niin, tänään poikkeuksellisesti harjasin Hobitin karsinassa. Eka se oli vähän että heeii et sä otakkaan mua käytävälle..? Mutta tajus lopulta että se olikin ihan kiva juttu, kun sai syödä samalla heiniä ja kutittavat irtokarvatkin lähtivät. Aika hyvä palvelu. ;)

Kuvat © Roosa Tanhuanpää


Tarkimmat huomaavat kaksi loimea päällekäin sekä  tarpeettoman sadeloimen yllä,
no fleece alla koska hikosi pellolla liikutuksessa ja sadeloimi ettei se lumi kastelisi fleeceä totaalisesti.
Oli aika toimiva, kun ei sen tarvinut päällä kauaa olla. :)

Tänne tosiaan eksyi nyt pari laukkailu kuvaakin. Hottiksen tikityslaukasta ei edes puhuta ja Förstin turboilusta voidaan puhua kenties myöhemmin lisää... :)

Oli aika tekstipainotteinen postaus, toivottavasti edes osa jaksoi lukea tämän. Seuraavaan siis tuleekin kuvia Helsingin reissulta ja on siten aika kuvapainotteinen! Tuli tunne vielä, että jotain jäi puuttumaan mutta puuttukoot.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Voi juma en tiiä mitä säädän tän kommentoinnin kanssa XD mut siis tui tui suloinen tuulitukka ja videossaki näytti liike kivalle !

    VastaaPoista