lauantai 17. marraskuuta 2012

Päivittelyä Hotikasta

Piitkä postaustauko ollut, ja varmaan tulee olemaankin. En ole sen pahemmin tehnyt hevosten kanssa mitään - tai en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä tänne kuvamateriaalin puutteen vuoksi. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja koitin epätoivoisesti napsia kaikenlaista kuvaa herroista samalla kun laitoin niitä liikkeelle.


Kokosin kolme kavalettiä poikittain keskelle tarhaa ja juoksutin ns. ympyrää. Försti on aika ihana oppi-isä siinä suhteessa, että se osaa homman kuin homman ja opettaa sen oikealla tavalla poitsulle. Lisäksi Hotikka on hiiitusen lihava, joten juokseminen ja pieni pomppu aina väliin ei ole ollenkaan pahitteeksi. Kuntoakin tulisi korottaa. Sillä tuli hiki ihan, vaikka vaan ehkä 15-20min siinä hölkättiin. Osasyynä ei tietenkään ole Försti, joka painelee innoissaan menemään häntä tötteröllä pitkin tarhaa. :) Pojalla kova työ ja tuska pysyä perässä, mutta kyllä se ihan ok'sti tulee siellä perää pitäen.


Yllätyin jopa positiivisesti, ettei förstia tarvinnut kauheasti käskeä kun se jo meni innoissaan. Sillähän on jalan kanssa ollut ongelmia (valkosukkainen takajalka) joka ottaa turvotakseen aina välillä. Se ei oikein tykkää pakkasesta, hokeista, kengistä eikä oikeastaan sen pahemmin liikunnastakaan. Nyt kuitenkin herra itsekseen paineli menemään ja pomppasikin vapaaehtoisesti. Katsotaan pysyykö jalka hyvänä vai jätetäänkö pomput sen osalta väliin.

Oli aikamoinen haaste kuvata ja patistaa Hotikkaakin liikkelle samaan aikaan. Jotain kuvia tuli, sekä vielä paljon niitä joille voin angstipäivinäni nauraa kippurassa.. :D Kauhistellen tässä katson herrojen karvapeitteen kuraisuusastetta, mutta ehkä sille ei mitään voi näillä märillä keleillä. Molemmat kun tykkää piehtaroida heti aamusta tarhaan päästyään. Försti vielä siellä märimmässä kohdassa.



Toisaalta toivon hartaasti talven tulevan, ettei hiekkaa kulkeutuisi niin paljoa sisälle elukoitten mukana eikä tarvitsisi kokoajan olla siivoamassa joka paikasta sitä hiekkaa - mukaanlukien siis hevosten päälikuori.


Mun rakkauspakkaus <3
Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin Hotikan pieni hikoilu. :DD Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, jäädään odottelemaan jos joku tulisi vaikka kameramieheksi mulle ja mun pikkumiehelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti