perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta!

Pitkästä aikaa taas koneen äärellä, sillä opiskelut ovat taas ottaneet oman osansa ajasta ja blogin puolella on ollut siksi hiljaisempaa. En ole pitkään aikaan ratsastanut hevosia itse, äiti on varmaan jo kuukauden verran hoitanut homman itse samalla kun toista on ajettu. Sen sijaan nyt pidemmällä lomalla ehdin itsekin selkään ja voi kesäkuu sentään kun oli mukavaa pitkästä aikaa!

Ertikan mielestä tien vierestä kaadetut pusikot on ihan hirveitä, mutta pienen talutusavun jälkeen selvittiin joka kierroksella niistäkin. Talutusapuna toimi pikkuvelipuoleni, joka ihanasti uhrasi jopa oman kenkänsä tähän touhuun. Ertikka välillä vähän koitti kiskoa päätään alas (ja pukittaa sitten), mutta aika mukavasti meni kuitenkin. Yhteensä otin tammalla 4 vetoa ja kierrokset käyntiä alkuun ja loppuun pienen hölkän kera. Videolla siis kaksi viimeistä vetoa. Kamera taisi vähän päästä keikkumaan mun kypärän päällä, joten pientä tärinää luvassa. Vai olikohan se vaan minä, kun oli niin kivaa pitkästä aikaa, että ihan tärisemään aloin. No annetaan videon kertoa loput meidän menosta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti