Let’s go far away from home, I don’t wanna think about it

Viime päivät ovat jälleen menneet kuin pölynä tuuleen vain, Hanna ja Roosa saapuivat tietty Helsingistä Roosan autolla kuvailemaan minun ja Förstin menoa. Chili tietenkin lähti mukaan kanssa, alkuun oli vähän tarkoitus että minä menisin C'llä, mutta lopulta kun näin Förstin sen päivän mielentilan, oli täysin selvää ettei tuntemattomaan maastoon sillä lähtenyt kukaan muu kuin minä - se maastoista suunnilleen kartalla oleva. Käytiin laukkailemassa yhdellä suoralla, hitsit mentiin muuten lujaa! Lopulta ei tarvinnut kuin kääntää heppa ja olla toppuuttelematta sen menohaluja ja johan vaan mentiin. Oli kyllä huisin hauskaa, lukuunottamatta tietenkään upeaa putoamistani pellolle.... Försti otti ja lähti alta, mutta niitä tippumisiahan tulee itse kenellekin milloin sattuu. Heppa tuntui tosiaan alkuun sairaan hyvältä, kulki nätisti semmoista kivaa ravia ja PUM.. Sitten pimahti.

No, tänään Mari tuli taas kanssani. Hän pääsi menemään Förellä, joka vaikutti ihan yhteistyökykyiseltä hemmolta. Sehän jopa kulki nätisti pyöreänä (JOPA RAVISSA, hyvä mari!) ja näytti muutenkin parhaat puolensa. Voi kun olisi sattunut itselle kamera mukaan, tai joku kuvaaja. Kyllä nyt sai taas heppasesta olla ylpeä, vaikka kertaalleen laukassa tipautti kuskinsa selästä.. 

Chili oli heh... :D Vähän erimieltä toisinaan minun kanssani, mutta mentiinhän me sinne minne mä halusin ilman sen suurempia ongelmia ja vauhti oli pääasteittain (käynti, ravi, laukka) minun hallussani. Saatiin me mukaan temmonvaihteluakin, mitä halusin toteuttaa suunnitelmissani sen kanssa ja toimi kivasti. Heppa meni vähän miten sattui eteenpäin, koska tietenkään ohjeistuksesta huolimatta en osaa toteuttaa hommaa käytännössä, tai sitten en vain huomaa sitä vaatimattomampaa työskentelyä ja vaadin jotain superia kokoajan. Hups. Tiedä tuota, mutta kyllä sillä oli se perä mukana hommassa pari kertaa ihan oikeasti - ilman vaihtoehtoja. 

Biisin sanat ei ihan kohtaa tähän juttuun, ei se mitään. ;)

Tietenkin, koska olen nyt jo moneen kertaan miettinyt tämän blogin linjausta, enkä ole halunnut tietenkään puhua julkisesti henkilökohtaisista asioistani. Nyt mielestäni on kuitenkin aika avata vähän salaista arkkua, sillä mieleni on todella sekaisin. Se ei todellakaan ollut näin pahassa kunnossa vielä viikko sitten, saati tänä aamuna. Joo, myönnetään. Mulla tosiaankin tulee ikävä Turenkia, enkä voi kylliksi kuvailla tätä paskaa fiilistä mikä siitä tulee. Tämä kesä on ollut ihan mieletön, kiitos siitä ihanille ihmisille ympärilläni. Muutama ensimmäinen viikko on varmasti niihin vaikeimpiin kuuluvia, sillä uskon sydämeni kaipaavan takaisin kotiin. Eiköhän siihen totuta kuitenkin, toivottavasti porukka ei vain unohda kun ei joka päivä näe jossain.. :/ Mielelläni viettäisin aikaa jatkossakin näiden huikeiden ihmisten parissa. 

Vaikka Ypäjälle muutto ja opiskelu siellä tuntuukin täydeltä lottovoitolta osakseen, olen silti ollut todella rauhallinen tähän päivään enkä ole niinkään asiaa miettinyt. Vihdoin aloin tajuamaan, että siihen on enää viikko ja asia ahdistaa tavallaan. Nimenomaan ihmisten takia, jotka tänne jäävät ja joiden pelkään unohtavan minut. Mutta myös olen hirvittävän iloinen tästä kyseisestä asiasta, sillä ensinnäkin that's my way to grow up. Kuinka paljon sitä varmasti oppii ihan koulunpenkiltä, mutta myös ihan vain siitäkin, etteivät porukat olekaan hääsäämässä vieressä, tekemässä ruokaa, kysymässä kokoajan onko kaikki hyvin, kantamassa herkkuja kotiin käy kaupassa, äitikään ei enää varmasti joka kerta tallille lähdössä ole sanomassa "ethän vain mene ratsastamaan yksin, älä tee mitään tyhmää voivoi" eli suomeksi "älä tapa itseäsi"...

Entäpäs minun oikeasti hirvittävän rakas velipuoleni, joka jaksaa lähes aina olla oma itsensä - eli melkein aina pirteä kuin ilopilleri. Kerrankin molemmat herättiin yhden aikaan yöllä, ja ruvettiin siinä sitten katselemaan pätkiä Putouksesta.. Sitten jatkettiin nukkumista, tai ainakin minä jatkoin. Olen aina ollut perheen ainoa lapsi, kunnes tietenkin äitini tapasi isäpuoleni. Silloin sain kaksi sisaruspuolta, joista toinen on kuitenkin jo täysi-ikäinen eikä enää niinkään meidän kanssamme (asuu kuitenkin kotona toisessa talossamme). Kaikenlisäksi olen perheestämme ensimmäinen, joka muuttaa pois kotoa, sillä en suoranaisesti usko palaavani sinne enää neljän vuoden päästä. Ja vain 16-vuotiaana, olen kuitenkin ihan lapsi vielä.

Kannattaa siis oikeasti miettiä, onko se varmasti sitä mitä haluat. Jotta kouluun pääsee, joutuu tekemään kauheasti hommia (kai yleensä...? taisin mennä vähän sluibaillen peruskoulun ;p). Eihän 8.5-10 keskiarvo mikään helppo ole, mutta sekään ei vielä takaa menestystäsi pääsykokeissa, joilla on se todellinen arvo. Meilläkin on pitänyt saada 8 pistettä soveltuvuuskokeesta (36 yhteensä), muuten ei ole päässyt sisään. Ja suurin osa meistäkin taisi hakea joustavalla. Itse olisin kai päässyt ilman joustavaakin, koska pisteitä tuli 39, 9 soveltuvuuskokeesta ja 30 todistuksesta.

Nyt kun asiaa on vielä alkanut tosissaan ihan miettiäkkin, on se aika raju muutos elämässä. Varmasti ihan hyvään suuntaan, mutta sitä väkisinkin miettii toisinaan miksen vain hakenut paikalliseen lukioomme. Niinpä, miksen... Koska sydämeni on aina hevosissa, ja tuon koulutuksen kautta varmasti pystyn aina olemaan jollain tavalla - vaikkei minulla omaa olisikaan. Suunnitelmissani ei kuitenkaan ole jäädä hevostenhoitajaksi, vaan jatkaa siitä lääkikseen tms. Monethan ovat minulta kysyneet miksi? Miksi menen sinne kouluun? Ajatus kolmoistutkinnosta on oikeasti mielenkiintoinen. Haluan kuitenkin käydä lukion ja tulla ylioppilaaksi. Mutta tuleeko minusta kirjaimellisesti ylioppinut nyt ikäisiini nähden kun saan kaksi tutkintoa samassa? :D Eenpä usko. "En mä ainakaan haluais harrastuksesta ammattia." Mä en oo te, eikä se oo harrastus. :) Se on elämäntapa. Joten todennäköisesti hevostenhoitajan tutkinto voi vain avata ovia minulle, tietenkin sulkea osakseen kuten aina kaikki päätökset, mutta pääasiassa avata etenkin ulkomailta. Onhan se sentään arvostettu koulu, ja suomalaiset työntekijät ovat yleensäkin arvostettuja alalla kuin alalla. Haluaisin kuitenkin muuttaa pois Suomesta edes vähäksi aikaa, joten tämä tuntui senkin kannalta jotenkin positiiviseltä idealta ja kannustavalta etenkin.

Saapa nähdä vain mitä elämä tuo tullessaan!