Shoot me with your love and got me feeling no pain

Koska en eilen millään jaksanut ja kuvatkin  puuttuivat, päädyin näin vuorokauden myöhässä kirjoittelemaan eilisestä tallipäivästä. :) Edelleen ollaan vähän puhki arabinäyttelystä, oikeastaan enemmänkin tästä kuvien jälkikäsittelystä - joka sekin alkaa olemaan onneksi loppusuoralla.

Huomenna - tai ehkä ylihuomenna vasta - on taas uutta kuvamateriaalia tulossa, mutta mennään ihan päivä kerrallaan. Eilen nimittäin ratsastin toista kertaa Chilillä, tällä Förstin tyttöystävällä. Tai no.. Före ei taida ajatella heidän suhteestaan aivan samalla tavalla kuin Chilppu, mutta eikös ne ole niitä pikkuisia seikkoja ja ryppyjä rakkaudessa. Maanantaina käytiin Marin kanssa hepoilla maastossa ja sain vähän tuntumaa (niin mitä..) tammaan ennen kuin lähdin sitä hömppäilemään lue työstämään pellolla johonkin suuntaan. Ja koska C'llä on taas kiima, on asiat tehtävä joskus hieman luovemmin kuin normaalisti. Onneksi se tältä tytöltä onnistuu ihan ilman ongelmia!

Ensiksi ratsastin tämän mutapeikon, jota sai taas hinkata puhtaaksi varmaan puoli tuntia nätin savikerroksen alta. Försti on aina kiva ratsastaa, se on semmoinen heppa jota ei oikeastaan edes tarvitse ratsastaa kunnolla, kun herra jo antaa jonkin verran. Mikäli taas haluaa siitä esiin nimenomaan sen parhaan esityksen, joutuu tietenkin tekemään enemmän töitä. Meillä kuitenkin oli kevyempi päivä, joten en siltä kovin kauaa ja paljoa vaatinut - silti se liikkui ihan mukavasti, vaikka toisinaan sai muistutellakin että mennääs eteenpäin nyt vaan. Före on tosiaankin herkkä heppa ja toimii entiseksi vähän ratsastetuksi ravuriksi todella hyvin istunnalla ja/tai ajatuksella. F asettui tälläkin kertaa ihan mukavasti ja kantoi kivasti itseään, tietty aina on parantamisen varaa - meillä vielä huimasti. Mutta pitää muistaa, että vertaankin aikaisempaan Förstiin, joka oli nykyiseen verrattuna joksenkin kauhistuttava.. :D F on alkanut myös kantaa itseään pidempiä pätkiä ja se jopa maastossakin joskus alkaa säätämään itsensä kanssa. Alhaalla kuvassa saattaa hevosen suusta näyttää, että minulla olisi kauhean kova ohjasote. Todellisuudessa kuitenkin ohjat ovat löysällä (kuten näkyy) ja se on kait lähinnä vain Förstin tapa pelata tuolla suullansa kun se keskittyy.. :)

Tietenkin minun piti kokeilla peltolaukkailuita, ja jee! Saatiinkin yksi onnistunut pätkä. Ravi ja laukka kun vaativat vielä tietty työstämistä toden teolla, mutta silti se sai minut iloiselle mielelle, sillä heppa ei lähtenyt kiitämään alta antaessa luvan mennä ja pohkeet. Lisäksi se laukka nousi suoraa käynnistä, mikä myös yllätti minut positiivisesti, sillä olin ennakkoluuloinen sen suhteen. Ajattelin ruunan lähtevän kuin tykin suusta, mutta sen sijaan se lähti rauhallisesti eikä kiitänyt minnekään. Millalla se viimeksi lähti todella reippaasti, joten siksi minullakin oli aatokseni. Otin vielä muutaman rauhallisen hölkän ja yhden lujemman ravipätkän, heppa ei ihan tuntunut omalta itseltään lujemmassa ravissa, mutta jätin asian kuitenkin sikseen. Oli toiminut kuitenkin muuten paremmin kuin ajattelin ja sain olla ylpeä siitä. Tässä kohdin tulikin kuskin vaihto, sillä Milla pääsi Förstin luotettavaan kyytiin ja otti myös muutaman perusravin ja kait lujemmankin sekä laukkapätkän. Försti kerran Millalle teki jännät ympyränsä laukassa, mutta neiti pysyi mainiosti kyydissä ja seuraava pätkä taisi ollakkin jo lähes suora :) 

Förstin ratsasteluiden jälkeen hyppäsin tämän uuden tuttavuuden, kiimaisen tamman selkään.. Minulla ei alkuun ollut oikeastaan mitään ennakko-odotuksia - mikä oli ihan positiivistä. Alkuun tietenkin käyntiä, jossa koitin saada tammaa edes jotenkin kuulolle ja toimimaan niin istunnalla kuin pohkeellakin. Nealla C oli ainakin yhdessä vaiheessa vähän turta pohkeelle. Huomasinkin pian nappuloita etsiskellessäni, että hevonen ei niinkään väistä pohjetta (eli väistöt no... jatketaan treeniä!) mutta eteenpäin käskevät kyllä toimivat liiankin hyvin.

Kun vähän löysin nappuloita, heppa kulki hetkittäin kivasti eteenpäin, mutta oli edelleen vähän erimielisyyksiä suunnasta ja toisinaan vauhdistakin. Tamma koitti punkea aina ympyrältä keskelle (jossa rakas ruunani mussutti nätisti ruohoa), ulos tai minne vaan.  Lopulta sain sen ravissa - ensin mentyä muutamat ravipätkät neidin kanssa - kivasti kuulolle ja työskentelemään selälläänkin kunnolla. Siinä kohdin tuli hyvä fiilis ja annoin pitkät ohjat, vaihdoin suunnan ja koitin vielä toiseenkin suuntaan. Siinä tamma toimi ihan tarpeaksi hyvin minun makuuni, joka tietty oli edelleen hieman hurmoksessa siitä yhdestä hyvästä ravipätkästä toiseen suuntaan. Vielä kun saisin sen kootummaksi, nyt luikersi menemään vain pitkänä matona eikä tietenkään juuri siitä kivasta ravipätkästä sattunut kuvaa tai se ei vain näyttänyt niin kivalle kuin tuntui. Toisin sanoen taisin huomaamattani ratsastella sitä vähän huolimattomasti eteen alas tai miten sattuu, mutta pääasiahan se kait että mulle itselle tuli edes hyvä fiilis ja palo päästä uudelleenkin sinne selkään. Alastulossa oli pieniä ongelmia, sillä minulla kipeytyy Chilin satulasta (koulupenkeistä yleensäkin) tuo alaselkä mille Förstin selästä pari viikkoa sitten nätisti kaksi kertaa tipahdin... :/

Fören uusi laidunstyle!

Oikeaoppinen asento, right..? 

Tykkään haasteista, ja minusta on ihana tehdä jotain minkä tuloksen huomaa edes jossain vaiheessa elämää, ratsastuksessa usein nopeammin kuin huomaakaan. Före on hyvä esimerkki, alkuun se ei kulkenut mitenkään, sitten se kulki onnettoman lyhyitä pätkiä ja nyt jo huomattavasti pidempiä sekä tempoa pystyi vaihtelemaan vähän. Nyt voi lähteä jatkamaan eteenpäin, eli suurentaa temmon vaihtelua sekä lähteä pikkuhiljaa valtaamaan ravia. Laukasta ei tohdi vielä edes puhua tuommoisia..

Täällä ruudun takana bloggaa tyttönen, joka tykkää suunnattomasti suunnitelmista. Ne kuulostavat poikkeuksetta hienoilta ja on upeaa ajatella kaiken menevän juuri niin, vaikka todellisuudessa meneekin aivan toisella tapaa eikä ainakaan niin kuin suunnitteli. Lopuksihan voi aina nauraa itselleen, kuinka edes ajatteli onnistuvansa jossain suunnitelmassaan. :)
Entäs se tunne kun oikeasti onnistuu, vaikkei ihan suunnitelman mukaan mutta kuitenkin?
Wou, se on todellakin minun suosikkejani. Entinen hevoseni sitä minulle todellakin opetti, harvemmin sitä onnistuttiin, mutta kun onnistuttiin jossain... Sitä ei sanat riitä kertomaan. Etenkin sen hevosen kohdalla se oli vielä normaalia suurempi tunne, sama tunne tulee lähes yhtä voimakkaana varsojen kanssa. Sekä tietenkin ratsastuksessa, sillä en voi sanoa osaavani sitä edes vähää ja jokainen onnistuminen tuntuu entistä suuremmalta. Paljon on oppimatta ja paljon pitää muistin perukoilta kaivella, mutta silti ratsastan ja pidän lähinnä hauskaa. En tosiaan kentällä pyörimisestä niinkään nauti, mutta pelto on jo aivan eriasia. Siinä on kiva etenkin uusien ja vanhempienkin tuttavuuksien kanssa testailla missä mennään ja löytää todellakin niitä uusia nappuloita - niitä mitä ei edes tiennyt olevan olemassa. ;)

Mutta maasto (ja mäet), siinä on minun rakkauteni, etenkin ravi/laukkasuoralla, jossa saa vain painaa menemään lujaa... ♥