Paukkupakkasia ja onnistumisia

Meni hetki kerätä itseni ja ajatukseni, jotta voisin kirjoittaa edes jotain järkevää. Eniten tässä keskittymistäni häiritsee ehkä talliin jäänyt kamera. Matka ei todellakaan ole pitkä, selviän siitä pikku sprintillä. Sitä juoksee muuten yllättävän nopeaan talliin, kun pakkasta on ulkona lähemmäs 30 astetta.. :) Tuntuu, ettei koskaan olisi juossut niin nopeaa, lyhyttä ehkä 50 metrin matkaa. Lisäksi päätä painavat muutamat kuvausjuttuset, sillä ne ovat yllättävän tärkeitä minulle mutta aikaa (ja kyytejä) ei tunnu löytyvän näin talvisaikaan oikein mistään.

Sen sijaan olen puuhaillut tallissa nyt vähemmän kuin yleensä, mutta ehkä se on jopa hieman positiivistäkin, sillä eihän ne hevosetkaan varmasti halua kokoaikaa olla ihmisen häiritsemänä. Siis että kaippa nekin jotain omaa aikaansa tarvitsevat. Käytävällä Hotikka on ollut loppuviikosta, olinhan sentään kipeänä alkuviikon.

Tänään heräsin, valaistuin, silmäni avautuivat tms. Huomasin kuinka nätisti Hobitti todella seisoo käytävällä. Kiinnitin huomiota myös väistämiseen, joka on ennen ollut aikamoista punkeamista (välillä kylläkin). Ennen pyytäessäni väistämään sivulle, se meni poikkeuksetta sekä eteen että hieman sivulle. Tänään liike oli sinne minne pitikin eikä pyrkimystä eteen väistämiseen ollut. Kuulostaa jo ihan joltain sepitykseltä päivän ratsastuksesta, jota en kylläkään harrasta sillä tavalla, että pystyisin siitä kirjoittamaan tänne mitään kauhean yksityiskohtaista... Sen sijaan uusi ongelma kenties kohdattiin kavioissa. Niiden nostelussa on ollut aikaisemminkin jo ongelmaa, nojailua ja semmoista. Tänään toinen etunen oli suhteellisen helppo, nykimistä ei ollut juurikaan kunhan se ensin sai nostossa jotenkin pungettua sen takaisin alas. Todennäköisesti minun mokani, mutta senkun kaviota uudelleen ylös ja vaatimaan hyvää "suoritusta". :) Yleensä se nojailee kyseisen etusen kanssa paljon, mutta ei tänään. Ehdin jo yllättyä positiivisesti, sillä se vaikutti jotenkin liiankin helpolta. Tämän jälkeen vuorossa oli saman puolen takanen, se jossa on haavakin, ja nosti sen ihan kunhan vain liu'utti käden säärtä pitkin vuohiseen. Ongelmaton kavio jälleen. No, tietenkin toinen puoli olikin ihan tuskaa. Etusessa nojattiin huolella, oltiin melkeinpä kontillaan siellä kunnes punkesin takaisinpäin ja vaadin kunnollista olemista. Nojailu loppui tähän, mutta nykiminen alkoi.... Takajalat ovat olleet aina ne helpoimmat, mutta nythän se keksikin nykiä/potkia silläkin. Varsin voimatonta se oli, minun onnekseni, joten sain pidettyä jalat hyvin ylhäällä.

Olen periaatteenani pitänyt, että vaadin siihen asti kunnes tulee edes yksi onnistunut pätkä. Eli jos se nykii tai pelleilee muuta, niin tappelen niin kauan kunnes rauhoittuu ja tekee kuin pitääkin, sitten lasken kavion ja kehut. Ihan toimiva systeemi, Inkku oppi tämän kaviohomman yhdessä päivässä, kun ne nosteltiin juoksutuksessa aina kun vain tuli tilsaa. Eli parin kierroksen välein. Olihan sekin polvillaan alkuun ja muistaakseni kaatuikin kun nostaja lähti alta nojauksessa. Mutta kuten mainitsinkin, oppi eikä enää sen jälkeen pelleillyt. Olen siis aika luottaivaisin mielin tämänkin yksilön suhteen.

Lisäksi kuopiminen on alkanut, mutta lopettaa ihan nätisti kun laittaa vain käden tielle ja 'hm' tuhahtaa toruvasti. Kaviokin tänään lensi kertaalleen, kun pääsi herra kainalopesulle käytävällä ihan vain sienen kanssa. Hyväksyttävää käytöstä se ei ole enkä halua sen yleistyvän, kitkennässä siis.. Suulla pelaaminen vähentynyt huiimasti! :o Olen ihan jopa ylpeä poikasesta kun jättänyt sen pelleilyn suurimmaksi osaa. Pitäähän sitä nyt vähän, mutta olen luottavaisin mielin senkin asian suhteen.

Miehistä....

Kivasti bloggeri teki kuville ihmeitään. :/ En ole koskaan nähnyt koiran tulevan noin nopeaa sisään!

ps. Kuvitelkaapa vain mitä oli laittaa heppaset ulos päivällä yhden maissa... Aurinkokin sattui paistamaan. Försti sai jopa 300g toppiksen ulos, wou. ;)