Talvista kuvasatoa

Viime aikoina on taas tapahtunut hirmuisesti, enkä edes jaksa enää muistaa kaikkea mitä olen tehnyt. Tämä kertoo jo siitä, että pitäisi tietenkin joka päivä ottaa rutiiniksi kirjoittaa tänne postaus jos olen mitään kummempaa tehnyt..

Lähinnä olen vain Hotikan haavaa hoidellut ja harjaillut käytävällä. Förstiäkin olen harjaillut ahkeraan ja huomasin jopa sen karvan kiiltävän. Wou.. Kävin myös kuvaamassa koiraa pellolla sekä bongailin Hottiksen ravipätkiä tarhasta ;)

Tänään sitten oli panostus päällä ja oli muuten aikamoinen päivä Hotikalle. Herra joutui aikamoiseen rääkkiin, sillä ensin lähdettiin lenkille. Lenkille lähtivät myös silat valjashuoneesta ja häntäremmikin. Ollaan aina suoristeltu mutkia Tiinan kanssa, eikä tämäkään kerta jäänyt poikkeukseksi. Näytettiin jäbälle, että nämä on silat ja sitten mentiin kylkien kohdalle ja selkään ne. Yllätyin, koska se seisoi siinä paremmin kun loimea laittaessa! Eikös se teoriassa ole niin, että ensin näytetään sille ne. Sitten laitetaan ne selkään. Seuraavalla kerralla maharemmi kiinni ja sitten pois jne? Ja aloitetaan pikkusilla matkoilla, eikös?

Aloitettiin mekin ihan lyhyellä lenkille niihin lenkkeihin nähden, joita tullaan parin vuoden päästä kiertämään. Matkaa tuli silojen ja häntäremmin kanssa about kilometri. Ja koska se meni hyvin, käveltiin hirveän pelottavien autojen ohi tallipihaan ja remelit pois. Siitä lähdettiinkin jo uudelle kierrokselle ihan vain tätä taluttelumeininkiä harjoittelemaan. Pakko kehua - ja koputtaa samassa puuta - Hotikkaa. Tai siis kun äkkiä voisi kuvitella vuotiaaksi kääntyneen rasittavaksi talutettavaksi.. Se voisi vaikka sinkoilla pitkin metsiä tai olla liikkumatta minnekään. Tai hyppiä pystyyn..? Huitoa kaviolla tai jotain. Mutta tämä tapaus menee pörheänä korvat hörössä aurattua tietä pitkin omalla moottorilla. Se on vielä ihana, kun menee juurikin pörheänä ja semmoista käynnin ja ravin välimaastoa löysällä narulla. Voi olla, että kävelen liian lujaa sen käynnille.. Ei pelleile siis turhia, mitä nyt penkat on vähän hurjia, joiden yli ei pomppaamatta pääse. Sittenkin vain, jos kaveri on livahtanut ohi ensin ilman, että se penkka on pikkusta hevosta syönyt. Tämän jälkeen tulee kauhea kiire ensimmäiseksi, onhan se sentään ravivarsa... ;) Lumihankikaan ei sitten tuota enää ongelmaa, kunhan vain penkasta selvitään.

Sehän näyttää ihan isolta hepalta jo..

Reissun jälkeen tapeltiin sitten vesiletkun kanssa tullako lämmintä vettä vai eikö. Voitettiin lopulta ja saatiin pestyä Hotikan häntä. Se ei enää kun pari kertaa koittanut pois sieltä pesarista. Peruutti nätisti omatoimisesti takaisin, vaikka olisihan se Tiinankin käskystä voinut. Vesiletku on kerrassaan kauhea kapistus, sillä se syöksee vettä ja siitähän jopa kastuu. Mutta jos ämpärillä kaataa vettä niskaan, no problem. Kyllä se vielä joskus. Reeniä reeniä. Hotikan jälkeen pestiin vielä Förstikin, joka on kieltämättä vaikeampi pestävä kuin nuorempi tapaus. Ja etenkin nyt, kun se oli hieman sekavassa mielentilassa omistajansa visiitin takia. Före alkaa ihan oudoksi omistajan saavuttua, tiedä mitä hänkin tehnyt Förelle.. :/

Märempinä kuin hevoset mentiin lopulta syömään lettuja, joita äiti oli ihanaisena paistellut kaksi tuntia. :D Mikä ihana päätös päivälle jepjep.