Hotikan treenit on nyt saatu vähän paremmalle tolalle ja sitä lähdetään hiljalleen nostamaan kohti kilpakuntoa. Matkahan sinne vaan on ihan järkyttävän pitkä, koska nyt sillä on ajettu alle 5km lenkkiä alkuun. Kuntohan sillä kestää, mutta sen pää tuppaa olemaan vähän riskialtis ja se on aina arvoitus minne lenkillä päädytään. Toisin sanoen Hotikka ei ole se varmin ajettava saati ratsastettava ja vähän itsepäinenkin. Tavoitteena kun on saada se vietyä hyvällä mielellä sinne kilpakuntoon asti, eikä suinkaan saada hevosta inhoamaan sitä leipätyötään.
Me aina äidin kanssa vitsaillaankin, että noilla kolmella sisaruksella on tapana saada ittensä ihan ihmetilaan sormia napsauttamalla. Tihurilla on tapana keittää kiinni ja vauhtia on sitten enemmän kuin tarpeeksi. Ertikalla napsahtaa niin se pelkää kaikkia kiviä, kantoja, lumipenkkoja, ojia, puita, pensaita.. Hotikalla kun napsahtaa, niin sen kanssa työskenteleminen on ihan mahdotonta ja se on sinkoamassa vaan jokaikiseen ilmansuuntaan.
Sitten vähiin kuviin,
mikä on suosikkisi?
 |
| #1 |
 |
| #2 |
 |
| #3 |
 |
| #4 |
 |
| #5 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti