So I guess it's OK

Olen monesti miettinyt, miltä hevosesta tuntuu jokin asia. Onko se oikeasti niin inhimillinen, mitä me monesti kuvittelemme, pidämmekö hevosta liian tyhmänä tai vaihtoehtoisesti viisaana? Monet sanovat hevosurheilun olevan vain turhaa hommaa, mutta oikeasti sitä harrastavat, tietävät sen olevan ehkä palkitsevinta maailmassa. Sinun ei tarvitse edes kilpailla, riittää yksi kerta kun sinulla synkkaa hevosen kanssa ja olette kuin yhtä. Päivästä tulee paras elämässäsi, hymyilet oletettavasti tuntemattomillekin ja mikään ei voi pilata päivääsi.

Sitten on taas päiviä, kun mikään ei oikein suju. Tuntuu että hevonen joutaisi teurastamolle, se kiukkuaa vastaan kaikessa mahdollisessa ja itsekin tulee vähän huonolle fiilikselle, kiukuttelee kenties vanhemmille tai ystävilleen. Mutta oletettavasti seuraavana päivänä olet jo taas hyvällä tunteella menossa kohti uusia haasteita. Hevonen tarjoaa myös poikkeuksetta vastuuta ja opettaa rakastamaan, tavalla tai toisella.

Voin itse myöntää olevani hyvällä tuulella jos edellisenä päivänä on mennyt putkeen heppojen kanssa, huonommalla - mutta haasteita vastaanottavaisempana - aina kun olen ole ollut tallilla tai ei vain ole sujunut. Tajusin senkin vasta tätä kirjoittaessa, lisäksi olen paljon positiivisempi uusille asioille ja avarakatseisempi.

Mutta yhteys hevoseen, voiko sitä kärryiltä saavuttaa? Siinäpä vasta kysymys. Itse olen mieltä, että voi. En väitä ettäkö kaikkien pitäisi olla samaa mieltä, mutta heitelkää toki kommentteihin tähän hieman mielipiteitänne. Jos et ole koskaan kokeillut, heitä veikkauksia ihmeessä. ;)

Takaisin tähän päivään ja hetkeen, sillä tänään olin tallilla viimeisillä voimillani. Joku ihmeen flunssa ilmeisesti tulossa, silmiä ei oikein viitsisi liikuttaa kun tekee niin kovin kipeää ja pää on kuin puristimessa. Lisäksi eilen särki polvista alaspäin jalkoja koko päivän, pallea on kipeä tästä yskimisestä ja elämä hymyilee muutenkin niin perkeleen hienosti, etenkin kun huomenna on koe!

Laitettiin tultuani hevoset ulos, tuskinpa olisi pysynyt langoissa koko päivää, kun meinasivat jo viiden minuutin jälkeen painella portista pihalle. Nopeata siivosin karsinat, joka ei myöskään ollut niin kauhean helppo homma. Sainhan sentään pienen, kapean kissan seurakseni, joka oli aivan älyttömän huomion kipeä. Se kiipeili karsinoiden seinissä, olkapäälläni ja jalkaani pitkin. Taisipa tuo kameran kaulanauhakin saada kyytiä.

Tätä mieltä Niilo oli kuvailusta.. 

Tänään myös lähdin ihan hetkeksi vain Förstin kanssa ulos maasta käsin juttuja. Herra oli aika töttöröö kun  tuuli niin kauheasti, mutta totteli kuitenkin hyvin käännökset ja peruutukset mitä pääasiassa teimme. Oikeastaan, tarkoitus oli osoittaa Hotikalle sitä samaa mitä ennenkin - se kaveri tulee kyllä takaisin eikä jätä palleroa yksin.

Lisäksi tesmailin käytävällä Förstille kamoja ja puin sitä omaksi ilokseni. Osaksi osoittaakseni, etteivät ne kamppeet tapa, tai että se tarkoittaisi automaattisesti lenkille lähtöä. :) Saas nähdä mitä herra pitää kuskin kanssa päästelystä viikon päästä. Tiina lupautui testaamaan ensimmäisenä tyyppinä Fören laukkaa ja kuinka paljon siitä lähtee kaikilla askellajeilla.

Tähän tuli lisää vielä bootsit ja pintelit eteenkin. Förstillä on lyhyt runko ja
takajalat lujemmassa vauhdissa tallovat etujalkoja, joten aikamoinen
suojitus saa olla. Kokeillaan. ;)

Hotikka oli myös käytävällä, tietenkin. Se tulee todella nätisti siihen, mutta peruuttelemisessa sen mielestä olisi kivempi napata vaikka vähän mamin hihasta. Harmi, että pääasiassa peruututan sen riimusta käsin, jolloin Hobitin turpa ei ihan taivu ottamaan kiinni. Lopulta se antautuu ja peruuttaa ihan kohtuullisesti, muttei läheskään niin hyvin kuin ennen meni.

Hyvin huomasi kyllä, että on poitsu kengitetty viime aikoina ja nosteltu ahkeraan niitä kavioita sieltä maaperästä, sillä se nosti ne aivan kuin joku vanha rutkale. Förstilläkin on enemmän vaikeuksia sen suhteen....

 Katsellaan nyt tuleeko jotain spessua ensi postauksessa, jos keksin ja jaksan panostaa. Vai olenko vaihtoehtoisesti sängyn pohjalla kuoleman kielissä heh.