sunnuntai 17. helmikuuta 2013

10 päivän pikkutauko

Viime aikoina on blogissa ollut taas hiljaista. Ensin olin kipeänä loppuviikon ja sen jälkeen ei ollutkaan enää aikaa alkaa selittämään teille kaikkea mitä olen tehnyt. Varmasti jää taas puolet ihan unholaan, mutta koitan muistaa parhaani mukaan mitä tässä viime aikoina on tehty.

Sunnuntaina (viikko sitten) Tiina tuli käymään. Tarkoituksena oli lähteä Vermoon ajamaan kaksi heppaa, mutta keli osoitti paremmaksi vain jäädä kotiin. No, oli ihan ok päivä sitten kotonakin puuhastellessa. Pestiin Hotikka sekä vähän sitä tuossa pihassa taluteltiinkin. En sitä voi kehua mitenkään, mutta sentään tallista tarhaan, ja toisinpäin, päästään ihan ilman pysähdyksiä Hotikan omasta toimesta. Pääsääntöisesti päästään ihan liikkeellekin sitten tarpeen vaatiessa. Happy of it. ♥

Ja myös hyviä uutisia lisää, eli pesarissa ihan yhen miehen pestävissä. Tietää ettei sieltä pois pääse ennen kun annetaan lupa ja loimet päällä yms. :D Well, mitäs muutakaan. Peruutukset käytävällä oli jotain niin vaikeaa ja ne sujuu nyt ihan okei jos on molemmin puolin. Ei laita edes enää vastaan vaan menee suorilteen. Seuraavaksi muistellaan mites se menikään ilman toisella puolella olijaa. Kaviotkin sujuu, kaikki on vähän turhankin hyvin kenties. o: Tai ehkä tämä kieliikin jostain muusta "ongelmasta" kuten esim. siitä nahkeasta maasta käsiteltävyydestä tuossa tallin edessä..

Förstillä kokeiltiin sitten Tiinan kanssa tiistaina mennä selästä ja toimi oikein hyvin kauempanakin tallista. Totesi vain että hyvin tasainen ja helposti istuttava ravi ja selkä pyöreänä kulki. Lisäksi teki kaiken mitä vain pyydettiinkin, kuten nuo lv't vähän tuppaa tekemään. :) Siitäkin jäi superhyvä mieli, jota ei sitten vähään aikaan pilannut mikään.

Torstaina olin Niinan kanssa Huminaa ajamassa, meni ihan kohtuudella.. :D Saatiin jonkun verran sitä niin sanottua kylmää kyytiä ja elämä oli aika hurrjaa kun autokin vastaan ihan tuli. Pakko myös minun mainita, että oli hemmetin viisas autoilija! Kyllä useampi kappale niitä kattelee silleen 'ooo hevonen' eikä ymmärrä hiljentää tai väistää (jos siis kärryillä mennään eikä mahdu vieretysten). Nytkin oli nuori hevonen, 4v, niin autoilija omatoimisesti peruutti lähinpään tienhaaraan ja venasi rauhassa, että päästiin ohi ja sitten rauhallisesti lähti siitä jne. Siitäkin jäi hyvä mieli! Oikeastaan koko kuluneesta viikosta, ihmeen kaupalla.

*** Tähän tulee kuvat kunhan saan ne laitettua illemmalla vaan... ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti